Vaununikkunan läpi saattoi hän alati pitää kuritushuoneen porttia silmällä, ja hän selvästi saattoi nähdä, milloin Stefan ja Genia tulisivat ulos portista.
Sillä aikaa Stefan nousi käytävän ovelle johtavia rappusia ja soitti sitte kelloa.
Salpa työntyi syrjään ja hän ilmoitti ovenvartijalle tahtovansa puhutella johtajatarta.
— Ei tämä riitä, hyvä herra, vastasi vartijanainen, — minun täytyy myöskin tietää, mitä teillä on asiata, ainakin täytyy minun tuntea teidän nimenne.
— Tämän saa kenraalska kuulla ainoastaan minun omasta suustani. Sanokaa hänelle, että täällä on se mies, joka lausuu tunnussanan.
Tämän jälkeen päästi vartija hänet sisään, ja Maschin saattoi paikaltansa selvästi huomata, että ovi sulkeutui hänen ystävänsä selän takana.
Samalla kuin tämä nyt tapahtui n.k. maanpuolella, s.o. sillä puolella kuritushuonetta, missä Tonava ei sivu juossut, seisoi alhaalla mahtavan virran rannalla kaksi miestä korkeitten pajupensaitten suojassa.
He olivat Demeter Banjaluki ja Aza.
— Ole nyt varuillasi, sanoi Demeter seuraajalleen, nojaten kivääriänsä vastaan. — Sinä ilmoitit minulle äskettäin, että katetut vaunut lähestyivät kuritushuonetta.
— Kyllä, kapteeni, vastasi Aza. — Vaunut ajoivat kastanjaryhmän alle, joka sijaitsi noin sata askelta kuritushuoneelta, ja siinä ne pysähtyivät. Minä juoksin heti takaisin tänne ilmoittamaan, mitä olin nähnyt.