— Hyvä, Aza, sinä olet täyttänyt velvollisuutesi, minä olen nyt täyttävä omani. Kuuleppas, poika, me hiivimme nyt esiin pitkin Tonavan rantaa ja lähestymme kuritushuonetta toiselta puolelta. Sillä tavoin tulemme lähemmäksi pääovelle johtavia kiviportaita. Portaiden keskikohdalla kadun toisella puolella on korkea pensas. Täällä piiloudumme, sieltä tähystelen miestä.

- Hän on, jatkoi Banjaluki itsekseen miettien, — menevä Genian kanssa kuritushuoneesta, hän on vievä hänet vaunuihin, tuo koira, joka kuningatar Dragan käskystä tahtoi viedä tytön pois, syöstäkseen hänet perikatoon. Mutta Demeter Banjaluki valvoo ja on varma kuulastansa. Ha, ha, kaitselmus ei suinkaan huvin vuoksi antanut minun lukea peilikirjoitusta, josta sain tietää, että Genia tänään vietäisiin kuritushuoneesta. Kuningatar Draga on pitävä huolta siitä, että hänen lähettinsä toimittaa hänen käskynsä, ehkäpä tuo on hänen kätyrinsä Lazar, ehkäpä joku toinen — yhdentekevä, kuulani on hänestä veren vuodattava.

Kun sinä näet miehen kaatuvan, Aza, niin syökset heti Genian luokse, otat hänet syliisi ja kannat hänet alas venheeseen. Minä suojaan selkääsi, ja tuo on tehtävämme vaikein osa, sillä ilmeisesti ei lurjus ole yksin saapunut, vaunuissa kyllä on muita samantapaisia. Mutta varokoot itseänsä. — Demeter Banjalukin kivääristä puhutaan koko Serbiassa vain nimellä "keskellä sydäntä"; joka joutuu ampumamatkani päähän, hän on kuoleman oma. Minä olen vannonut vieväni Genian pois tuosta kauhun pesästä, vannonut pelastavani hänet. Ja Mustien vuorten ritari pitää valansa.

Molemmat miehet kulkivat nyt rakennuksen ympäri. Tämän he tekivät mitä suurimmalla varovaisuudella. Kummallakin oli kiväärinsä käsissään. Sitä paitsi olivat he myöskin tikareilla varustetut. Nyt olivat he tulleet rakennuksen kulman taakse. Heidän tuli nyt kulkea kadun poikki, kenenkään näkemättä, sillä pensaikko, jonka taakse he tahtoivat piiloutua, oli tien toisella puolella.

— Niin kiireesti kuin mahdollista! kuiskasi Demeter seuraajalleen. —
Kumarru, niinkuin minä teen!

Näin sanoen kumartui rosvo niin alas, että melkein näytti ryömivän maata pitkin, samassa kuin hän kiireimmiten kulki kadun poikki.

Aza pysyttelihe aivan kapteenin takana, ja tuskin kului puolta minuttia, kun molemmat olivat pensaston takana, joka heidät kokonaan suojasi. Sieltä he hyvin saattoivat nähdä kuritushuoneen portille.

Demeter piti kiväärinsä valmiina. Hän pisti kiväärinpiipun hiljalleen lehdistön läpi ja suuntasi sen porttia kohden.

— Jumalan tähden, kapteeni, elä ammu harhaan! kuiskasi Aza hänelle. —
Varo, ettei kuulasi lävistä sen sydäntä, jonka sinä tahdot pelastaa.

— Mieletön poika! mutisi Demeter. — Olenko sitte ansainnut jotakin sellaista, kuin kuulla sinun epäilevän taitavuuttani? Etkö ole satoja kertoja nähnyt minun paljo pitempien matkojen päästä satuttavan maaliin? Ammuinhan aivan korttiässän sydämeen, kun korttia pidit kahden sadan askeleen päässä!