— Oi kapteeni, sydäntäni niin ahdistaa! vastasi Aza. Minä pelkään yhä,
että tänään joku onnettomuus tapahtuu. Jospa taas olisimme saarella!
Sillä sinähän aiot viedä Genian, kun olet hänet pelastanut, äiti
Cyrillan ja Sylvan luokse?
— Tietysti, poikani, vastasi Demeter, — minä vien hänet kätköön, missä tyttö parka voi ruumiin ja sielun puolesta voimistua.
Minä pelkään, että tuo on oleva hänelle varsin tarpeellista, sillä tuossa kirotussa talossa on häntä kylläksi kidutettu ja kiusattu, niin että hän nyt on kaikin puolin sairas.
Mutta hiljaa, älkäämme puhuko enää! Näetkö nuo vaunut? Älä unhoita, Aza, että sieltä voi vihollisia saapua, ja niin pian kuin olet heittänyt käsivartesi Genian ympäri, juokse, minkä käpälät kestää.
* * * * *
Stefan Naumovitsch oli sillä aikaa viety huoneeseen, missä kenraalska mitä suurimmalla ystävyydellä otti hänet vastaan.
Kun Stefan astui sisään ja kenraalska näki, että hän oli virkapuvussa, tiesi hän heti, että tuon miehen oli kuningatar lähettänyt.
— Terve tuloa, hyvä herra, lausui Mascha Gurki, kenraalska, hänelle, mennen Stefania vastaanottamaan. — Luulen jo tietäväni teidän asianne.
— Kysymys on Genia von Sandorfista! vastasi Stefan Naumovitsch lujalla äänellä. — Minulla on kuningattaren käsky noutaa nuori tyttö kuritushuoneesta. Älkää sentähden vitkastelko, vaan jättäkää tyttö minulle.
— Hän on jo valmis, vastasi kenraalska. — Mutta teidän on minulle sanottava tunnuslause. Siitä riippuu, jätänkö Genian teille, vai en.