Silloin meni Stefan pari askelta lähemmäksi tuota inhoittavata naista ja kuiskasi hänelle: Päätön mies!
— Oikein! sanoi kenraalska. — Teidät on se henkilö lähettänyt, jonka käskyjä minun on täysin noudattaminen. Sanokaa hänelle, että minä olen kaikki tekevä, ansaitakseni hänen suosiotansa.
Tällä hetkellä oli Stefan enemmän kuin koskaan vakuutettu siitä, että ainoastaan kuningatar saattoi pitää Geniata tuossa kauheassa talossa vangittuna, tuossa maailman helvetissä.
Sillä se kohteliaisuus, jota kenraalska osoitti, hänen harrastuksensa tehdä sen henkilön mieliksi, jonka käskyjä hän nyt luuli noudattavansa, osoitti päivän selvästi, että kuningattaresta oli kysymys.
— Älkää menettäkö aikaa, rouva! sanoi Stefan. — Olkaa hyvä ja jättäkää minulle nyt tyttö!
— Heti! Heti! Onko teillä sitte niin kiire, hyvä herra? kysyi johtajatar. — Te näytte olevan kuninkaan lähimpään ympäristöön kuuluva upseeri.
— Ehkä! vastasi Stefan lyhyesti.
— Ja kun te nyt täältä noudatte Genia von Sandorfin, niin tiedätte kai mitä tytölle aiotaan tehdä.
— Minä en tiedä, rouva, mitään muuta kuin mikä on tehtävänäni.
— Olkaa hyvä ja ilmoittakaa minun puolestani sille henkilölle, joka teidät on lähettänyt, jatkoi kenraalska, että tämä Genia von Sandorf on käyttäytynyt minun talossani kuin ynseä, uppiniskainen ja röyhkeä olento, jolla alati oli kyyneleet silmissä ja raivo sydämessä. Enkä minä ole voinut tehdä häntä vähääkään nöyremmäksi tahi siivommaksi. Älkää unhoittako kertoa tätä tuolle henkilölle!