— Kas noin, nyt se on tehty! sanoi vaippaan kääriytynyt mies, kohauttaen pilkallisesti olkapäitään. — Paljasta lapsenleikkiä, juuri niinkuin jo Teille ennakolta sanoin. Asetu nyt takaisin perä tuhdolle, ukko! Viiden minuutin kuluttua olemme Serbian rannalla.
Ja taas oikaisi hän vartalonsa, taas katsahti hän Belgradiin päin. Silloin toi tuuli soiton säveleitä hänen korviinsa, rajun riemun säveleitä.
— Soittoa Belgradissa?! sanoi hän kummastuneena. — Minkätähden häiritään rauhallisten ihmisten yölepoa?
— Herra, vastasi laivuri, huomenna tuo Serbian kuningas Aleksanteri kotiinsa nuoren morsiamensa ja antaa maalle kuningattaren, sentähden tänään soittoniekat virittävät säveleitään pääkaupungin kaikissa sopissa ja nurkissa.
- Kyllä minä panen tuon helvetinmusiikin vaikenemaan, sanoi vaippaan kääriytynyt mies uhkaavasti. Sitte ojensi hän kätensä osoittaen käskevällä liikkeellä pientä lahdelmaa, joka avautui Serbian rannalla kahden kallion välissä.
— Ohjaa sinne! komensi hän. — Siellä nousen maalle.
— Hyvä herra, sinne emme uskalla soutaa, vastasi vanhus. — Meidän täytyy laskea tullihuoneen kohdalle, sillä siellä tulee kaikkien muukalaisten näyttää passinsa.
— Tee niinkuin käsken! sanoi muukalainen hallitsijan äänellä. — Ohjaa sinne, sanon minä, ja jos elämä on Teille rakasta, niin teette Te niinkuin minä tahdon!
Venemiehet kauhistuivat, mutta eivät uskaltaneet vastustaa vastenmielisen matkustajan tahtoa. Muutamien minuttien kuluttua oli venhe pienen poukaman pohjassa ja vieras hyppäsi maihin.
Hetkeksi nojautui hän rantakalliota vastaan, väristys valtasi hänen komean vartalonsa, ja silmänsä saivat ikäänkuin kyynelkiillon.