Genia tuskin saattoi tunkeutua kansanjoukon läpi. Hän etsi yhtä päätä silmillään sitä, jonka hän nyt ensin tahtoi pelastaa; vasta sitte voisi hän ajatella Aleksanterin parasta. Mutta voi, ei missään näkynyt Stefan Naumovitschia.
Kaikessa tapauksessa oli hänellä kirje käsillä pistääkseen sen Naumovitschin käteen, kirje, jonka hän oli sydänverellään kirjoittanut ja kyynelillään kostuttanut. Tämän kirjeen hän nyt otti poveltaan, samoinkuin Milaninkin antaman.
Mutta kunhan hän nyt vaan ei vaihtaisi kirjeitä, siitä olisi kauheita seurauksia! Ei, ei, sen kirjeen, jonka Milan hänen kauttansa lähetti Aleksanterille pistäisi hän takaisin povelleen, toista taas pitäisi hän niin lujasti kädessään, ettei mikään sitä häneltä voisi riistää.
Tarkkaavasti vertasi tyttö molempia kirjeitä; silloin — oi, mikä se oli! — kanuunan laukaus, toinen, kolmas… Genia kauhistui, mutta seuraavassa hetkessä oikasi hän itsensä, pisti toisen kirjeen povelleen, ja toisen hameensa taskuun… ja tämän toisen tuli Stefan Naumovitschin saada.
Kanuunan jyske merkitsi ainoastaan, että kuningas Aleksanteri morsiamineen oli tällä hetkellä lähtenyt huoneistaan, metropoliitan, ylemmän papiston ja loistavan hovin seuraamana mennäkseen tuomiokirkkoon.
Genia kuuli, kuinka läsnä olevat tätä toisilleen kertoivat; ei siis enää ollut aikaa tuhlata, olihan hänen määrä heittää toinen kirje Aleksanterin vaunuihin. Ja Stefan Naumovitschia ei näkynyt missään — ei missään!
Oi — helpotuksen huokaus pääsi nuoren paronittaren huulilta, kun hän aivan niiden rappusten vieressä, jotka johtivat tuomiokirkkoon, näki Stefanin seisovan komea univormu yllä ja hänen takanansa kaartin osasto, jonka komentajana Stefan nähtävästi oli.
— Kaikkivaltias Jumala, minä kiitän sinua, kuiskasi Genia läähättäen. — Ennätinpäs minä sittekin ajoissa hänen luokseen… pois, pois hänen luokseen!
Nyt Genia kiihkeästi tunkeutui eteenpäin; ympärillä olevat katsoivat häneen ja ihmettelivät kaunottaren tunkeutumista. Mutta kunnioittavasti he väistyivät syrjään, sillä hänen käytöksessään oli jotakin ylevää, joka voitti sydämet ja taivutti mielet.
Jo seisoi hän aivan Stefanin takana, joka ei kumminkaan häntä nähnyt; mutta Genia — hän näki liiankin hyvin, että pienestä nahkalaukusta, joka Stefanilla oli kupeellaan, pisti esiin revolverin pää. Käden käänteellä saattoi Naumovitsch temmata aseen, kun kuningaspari oli hänen läheisyydessänsä, ja seuraavassa silmänräpäyksessä, kun Draga astuisi ylös rappusia, hän sitte…