Genia oli hänet tuntenut. Tuossahan hänen edessänsä seisoi se mies, jonka kuvan hän oli sydämeensä kätkenyt siitä hetkestä, kuin hänet ensi kerran oli nähnyt. Siinä seisoi rakastettu, jonka tähden hän oikeastaan oli kärsinyt niin julmasti, niin rajattomasti — ja kumminkin tähän saakka kärsimykset kestänyt!
Oi, Genia ei ollut voinut hävittää hänen rakastettua kuvaansa sydämestään, vaikka hän sen tuhansia kertoja oli tässä talossa itselleen vakuuttanut, että hän oli tullut kuningatar Dragan välikappaleeksi, hän joka kerran oli salaliitossa Dragaa vastaan ja ilolla oli sitoutunut tämän tappamaan — hänestä oli tullut kuninkaan ajutantti ja kantoi nyt kuninkaan takkia.
Kaikesta tuosta huolimatta ei Genia kumminkaan ole kyennyt Stefania vihaamaan, vaan rakasti häntä vielä, rakasti sanomattomasti ja neitseellisen sydämen koko halulla.
— Rouva kenraalska, sanoi Stefan, kääntyen harmaahapsisen naisen puoleen, joka ilolla näki kauhun, mikä näkyi Genian vallanneen, — minun täytyy pyytää, että annatte minun muutaman minuutin olla hänen kanssaan kahden kesken. Minulla on hänelle sanottava käsky, jonka minun lähettäjäni on määrännyt. Se sisältää vaan muutamia sanoja, mutta luulen, että ne riittävät häntä nöyryyttämään.
Stefan antoi tahallansa äänelleen kovan ja raa'an soinnun, ja hän ihmetteli kuinka hän itse saattoikaan näin menetellä sitä vastaan, jota hän mielellään olisi puhutellut mitä hellimmillä sanoilla. Mutta nythän oli kysymyksessä viedä kenraalska harhaan, jottei koko pelastamisyritys joutuisi vaaranalaiseksi.
— Minä jätän teidät yksin, sanoi kenraalska — mutta olkaa varuillanne, älkää tuon naisen antako hurmata itseänne! Muistakaa, herra, että te täällä olette kuritushuoneessa, ja tuollaisilla naisilla, joita täällä on, kyllä aina on keinonsa ja konstinsa kietoa miehet verkkoonsa.
Onneton tyttöparka, jota nämä sanat syvästi loukkasivat, peitti käsillä kasvonsa, samassa kuin leimuava puna kohosi hänen poskiinsa.
Oi, tulla noin häväistyksi juuri Stefanin edessä, sitä ei Genia kauvemmin voinut kestää, hänestä tuntui kuin tahtoisi hän kadottaa järkensä.
Ja kumminkin oli hänelle rakasta saada olla Stefanin kanssa kahden kesken, johdattaa hänen mieleensä sen yön, jolloin Genia hänen henkensä pelasti.
— Älkää olko levoton minun tähteni, rouva, sanoi Stefan kenraalskalle. — Minuun eivät mitkään naisten viekotukset pysty. Tuo nainen tuossa ei voi minua lumota kauniilla silmillään eikä neitseellisellä vartalollaan eikä hellillä sanoillaan, joita hän ehkä yrittää kuiskaamaan korvaani. Se henkilö, joka minut on tänne lähettänyt, tietää liiankin hyvin, että noituuden nuolet eivät tähän mieheen tartu.