— Takaisin! jyrisi Stefanin ääni hänen ottaessaan revolverinsa ja tähdätessään kenraalskaa. — Vielä sana — ja minä ammun sinut!
YHDEKSÄSKOLMATTA LUKU.
Väijyksissä.
Stefan juoksi Genian kanssa portaita alas pitäen aina revolveria ojennettuna kenraalskaa kohti, joka pelosta ei uskaltanut ääntä päästää.
Mutta hänen huutonsa oli jo herättänyt vartijat.
Ovia avattiin ja sulettiin, juostiin ja kysyttiin toisiltaan, mikä oli kysymyksessä, äkkiä ilmestyi tulta, joka heitti valonsa pitkin portaita, joista Stefan ja Genia pakenivat.
Yksi seikka vaan huolestutti Stefania.
Jos portinvartija tuolla alhaalla oli kuullut kenraalskan huudon, niin olivat he mennyttä. Sillä silloin olisi ovi lukossa, eivätkä he pääsisi vaunuihin.
Tuossa tulikin vaimo, joka vartioi uloskäytävällä, häntä vastaan. — Hän oli kuullut kenraalskan sanat.
Hän ojensi laihat kätensä häntä kohti ja huusi: