Tämä oli varmaan vetäytynyt huoneisiinsa, riemuiten siitä ajatuksesta, että Genia oli heitetty hirmuisen kohtalon käsiin: häpeään ja turmioon.
Stefanin käsi oli niin lujasti kiedottu Genian ympäri, että hän voi aivan hyvin tuntea hänen vartalonsa muodon.
Genia painautui niin lähelle häntä, kuin olisi hän tahtonut kuiskata.
- Minä olen sinun! Ota minut mukaasi yksinäisyyteen, jossa minä saan olla omasi!
Stefan pysähtyi, tarttui hänen käsiinsä ja katsoi syvälle hänen silmiinsä.
- Genia, rakas tyttöseni, tahdotko tulla vaimokseni?
Hänen huulensa hakivat Genian huulia ja painoivat niihin ensi suudelman.
Kimakka huuto, joka äkkiä kuului heidän takanansa, irroitti heidät toisistaan.
Eräästä sivuovesta, joka vei käytävään, oli kenraalska huomaamatta tullut ulos, mutta äkkiä säpsähtänyt nähdessään nuo molemmat niin hellässä suhteessa.
- Petosta! huusi hän, jotta portaat kaikuivat. — Petosta! Tänne sotamiehet! Ottakaa kiinni! — Viekää hänet takaisin koppiin! — He eivät saa päästä pakoon!