Myrsky ulvoi onnettoman naisen ympärillä, joka nyt oli tehnyt uuden hirvittävän havainnon, havainnon, joka veisi häneltä viimeisenkin elämän halun, joka veisi häneltä viimeisenkin toivon — äidin sydämen, lapsuuden kodin!

Äidin hylkäämä! Pyhä Jumala, mitä lienee äiti ajatellutkaan hänestä? Kun hän tuona yönä oli suojellut Stefan Naumovitschia ja avannut hänelle ovensa, oli äiti valmis uskomaan — sama äiti, joka ei koskaan ollut lausunut hänelle sanaakaan, joka hänen puhtaassa sielussaan olisi synnyttänyt kevytmielisyyden siementäkään, tämä sama äiti uskoi nyt, että hän —

Syvä katkeruus täytti tytön sielun. Nyt näytti hänestä, että koko maailma olisi hyljännyt hänet, sillä ei kukaan uskonut enää häntä, ei oma äitinsäkään.

Stefan, hänen rakkaansa oli kuollut, ja äiti — hän kääntyi pois tyttärestään kuten — kuten — niin, Genia lausui todellakin murtuneella äänellä sanan, tuijottaen harmaata taloa, josta hän äsken oli paennut — kuten langenneesta naisesta, kuten sellaisesta, jota syystä pidettiin tuossa talossa. Ei, sitä hän ei ole voinut uskoa, mielipuolisuuden kamala verho oli varmaan kietoutunut äidin muutoin niin selvän järjen.

- Minun täytyy mennä hänen luoksensa, huudahti Genia — minun täytyy katsoa hänen silmiinsä ja täytyy pakoittaa hänet katsomaan omiin silmiini. Ja jos hän ei enää voi lukea, mitä minun silmissäni on kirjoitettuna, niin — oi, mitä arvoa on sitte enää maailmalla ja elämällä — sitte osaan kyllä hankkia itselleni levon ja rauhan. Mutta minä en osaa erota täältä ennenkuin olen päässyt selvyyteen äitini kanssa. Hänen täytyy kuulla minua ja kyyneltulvalla täytyy hänen pyytää minulta anteeksi se vääryys, jonka hän on tehnyt minulle tässä kirjeessä.

Vapisevin käsin avasi Genia vielä kerran kirjeen, ja luki sen. Mutta kyyneleet pimensivät hänen silmänsä, hän tuskia saattoi lukea sitä.

Kuinka kirjoittikaan hänen äitinsä: — Minun tyttäreni ei tule koskaan enää silmieni eteen, jos ette te Stefan Naumovitsch tuo häntä luokseni laillisena vaimonanne.

Kuolleet eivät nouse todistamaan elävien eteen. — Oi äiti, äiti, itse olet sulkenut minulta tien sydämeesi! Mutta ei, vielä tahtoi Genia tehdä viimeisen kokeen.

Äitihän oli Belgradissa, se selvisi kirjeestä, päivämäärän alle oli äiti kirjoittanut: Hôtel de Paris. Siellä asuu siis äiti.

Hän tahtoi rientää äitinsä luo tekemään viimeistä koetta voittaakseen takaisin äidin sydämen.