- Kuka sinä olet? Ei, kuinka minä sen tietäisin, enhän minä koskaan tapaa muita ihmisiä! Mutta minä olen kuullut, että Serbian kuningas, nimittäin nykyinen kuningas, on täällä metsässä, ja voin melkein lyödä vetoa, että sinä olet jonkun metsästäjän vaimo, tai ehkä olet kerrassaan joku hovinainen.
— Niin, ehkä kerrassaan joku hovinainen! Se on oikein arvattu, sanoi kuningatar iloisesti ja nousi ylös. — Niin, tule kanssani äitisi luo. Mutta hevonen täytyy meidän ottaa mukaamme.
- Sitä kuletan minä ohjaksista, vastasi poika. — Oi, kuinka kaunis eläin! Juuri sellaisen hevosen tahtoisin itselleni. Olen niin usein pyytänyt äitiä ostamaan minulle hevosen, jatkoi hän sitte poikamaisesti laverrellen, mutta hän katsoo, että se on liian kallis minulle.
Äiti on köyhä, näetkös. Ja ajattele, hän ei kuitenkaan tahdo, että lähtisin maailmaan rahoja ansaitsemaan! Oi, jos minä vaan saisin tahtoni läpi, niin ei kauan kuluisi, ennenkuin hänellä olisi rahaa niin paljon, ettei tietäisi, mitä niillä tekisi. Niin, minä kyllä osaisin ansaita rahoja!
Mutta — äiti on ehkä oikeassa, kun hän sanoo, että minun täytyy säästää voimiani. Äiti sanoo aina että kohtalo on pannut minun hartioilleni raskaan ja vaikean tehtävän tulevaisuudessa ja että minä kerran vielä tarvitsen sekä henkiset että ruumiilliset voimani.
— Soo! sanoi Draga ihmetellen. Ja minkä tehtävän on äitisi sitte määrännyt sinulle?
Poika katsoi häneen riemuiten suurilla, mustilla silmillään. Hänen notkea vartalonsa näytti kasvavan, ja hänen kasvoissaan ilmeni jotakin, jota voimme verrata vaan ylpeään, kuninkaalliseen aurinkoon, kun se tunkeutuu esiin pilvien lomasta. Sitte vastasi hän:
- Etkö tiedä sitä! No kuule sitte: Minusta tulee Serbian kuningas!
Kuningatar astui ällistyneenä pari askelta taapäin ja nojasi erästä puuta vasten syvään hengittäen. Hän otaksui, että pojan sanat olivat joko hänen lapsellisen mielikuvituksensa tuote, eli olivat ne ehkä hänellä semmoisena piintyneenä ajatuksena, joka tavallisesti päättyy täydelliseen hulluuteen.
Kuitenkin sattuivat nämä sanat suoraan hänen sydämeensä, sillä hän oli juuri viime päivinä usein ajatellut: