- Kuka on Serbian tuleva kuningas, jos en minä lahjoita Aleksanterille poikaa?
Ja nyt tapasi hän täällä keskellä metsää pojan, joka aivan kylmäverisesti, mutta samalla täydellisellä, vakuutuksella sanoi hänelle:
- Minä olen Serbian tuleva kuningas!
Draga pakoitti itsensä nauramaan, mutta se kuului väkinäiseltä.
- Oikein, poikani! huudahti hän vaivaloisesti. — Etpä todellakaan pane itsellesi pientä päämaalia! Sinä et tahdo olla vähempää kuin kuningas ja vieläpä kuningas tässä maassa, tässä kauniissa Serbiassa tahdot sinä hallita!
Mutta tiedätkö myös, että täytyy olla kuninkaaksi syntynyt? Ainoastaan se voi tulla täällä kuninkaaksi, joka on prinssiksi syntynyt.
- Minä olenkin prinssi, vastasi hänen nuori pelastajansa samalla varmuudella kuin ennenkin.
— Poika parka, sinä olet ehkä kerjäläisprinssi, kaunis metsän prinssi, mutta et sellainen prinssi, jonka päässä tulee kruunu olemaan.
- Minulla on jo kruunu, vaikk'et sinä sitä näe, huudahti poika. — Kysy vaan äidiltä, ja hän kyllä sanoo niinkuin asia on, että kaikki ihmiset, jotka joskus salaa tulevat luoksemme metsään, kutsuvat minua vaan teidän kuninkaalliseksi korkeudeksenne.
Kuningatar sävähti ja hänen päähänsä lensi ajatus: