— Tuohan on aivan liikaa varovaisuutta! Te olette kylliksi vanha mielestäni, voidaksenne itse määrätä toimenne.
Draga tahtoi tällä kylvää pahan siemenen hänen sieluunsa, tahtoi huomaamatta tehdä hänet äidillensä tottelemattomaksi.
— Juokaa lasi viiniä, sanoi Draga hänelle.
— Minä en koskaan juo viiniä, vastasi hän, ottaen askeleen taaksepäin.
— Äitini väittää, että viini: turmelee ihmissielun.
— Päinvastoin! — Viini kohottaa sielun! huudahti hän. — Teidän äitinne ei tule saada tästä tietää. — Olkaa nyt vain tämä kerta äidillenne tottelematon! — Minun tähteni, Milan!
Näin sanoen upotti Draga hehkuvat silmänsä pojan silmiin niin että tämä vapisi. Samalla tavoin täytyy kaniinin vavista, kun siihen sattuu silmäys käärmeen vihertävistä silmistä, se ei voi paeta ja on auttamattomasti kuoleman oma.
Samoin masentui Milaninkin vastustus Dragan lumoavassa läheisyydessä, josta hän ei päässyt.
— No, minä juon sitte, sanoi kuninkaanpoika epävarmalla äänellä. — Te sitä tahdotte — siksi minä sen teen, siksi täytyy minun se tehdä.
— Kiitos! kuiskasi Draga, kädellään sivellen pojan tummia kiharoita. — Tämä pää on seppeleellä koristettava. — Oi, ystäväni, tuossa näen tammen ikkunan edessä! Kiiruhtakaa, katkaiskaa muutamia oksia, niin minä sidon seppeleen! Mies, tuleva sankari ansaitsee seppeleen!
Milanille ei tätä tarvittu sanoa kahta kertaa — siinä määrässä oli hänet lumonnut nainen, jonka näkeminen saattoi hänen kokonaan unhottamaan äitinsä.