Milan kiiruhti ulos huoneesta, ja puolta minuuttia myöhemmin näki Draga hänen jo kiipeevän tammeen, Draga vetäytyi ikkunan luota. Hänen silmissään säkenöi mielenliikutus.
— Sen tulee tapahtua! Serbiassa ei saa olla tulevata kuningasta, ellen minä ole sitä synnyttänyt, jos toiveeni siinä suhteessa eivät koskaan toteudu, niin Serbian kuninkaan kumminkin täytyy olla minun valitsema.
Ja siksi, päätti hän ajatuksissaan, siksi on tuo poika kukistettava.
Näin sanoen, otti hän sormestansa paksun kultasormuksen, jota koristi kallis smaragdi. Se peitti kapselin täynnä voimakasta myrkkyä.
— Minä täytin sen myrkyllä, mutisi hän, kun vannoin tulevani Serbian kuningattareksi tahi — kuolevani.
Jos Aleksanteri olisi minut hyljännyt, silloin olisin ottanut myrkkyä. Mutta nyt seison valtani kukkulalla, ja pidän huolta siitä, ettei kukaan muu sinne kiipee kuin se, jonka minä itse valitsen.
Kas, nyt hän laskeutuu puusta ja nauraen kääntelee tammenoksiaan. —
Jaa, naura sinä vaan, kuninkaanpoika.
Kohta on hymyily huuliltasi häviävä, ja purpuran asemesta saat kääreliinan!
Draga piti sormusta maljan yläpuolella. Vähäinen nykäisy vieteriin, niin sormuksen kotelosta tippui pisara kerrallaan viiniin.
— Täällä jo olen! huusi Milan, avaten oven.