— Kas, todellakin jo palannut? kysyi Draga, kääntyen ympäri, samassa kuin hän pisti sormuksen sormeensa.

- No, korista minut nyt tammiseppeleellä, huudahti nuori Milan.

Draga äkkiä tempasi oksien lehdet, sitoi ne toisiinsa ja antoi niille seppeleen muodon.

Poika vapisi ilosta, kun Draga painoi seppeleen hänen päähänsä.

— Oi, hyvä rouva, huudahti Milan, — jos joskus ystävätä tarvitsette, niin muistakaa poikaa, joka asuu Tapschidermetsän jahtimestarin asunnossa. Silloin minä ehkä olen mieheksi kasvanut. Ja kun minusta tulee kuningas, silloin tulkaa minun luokseni pyytämään jotakin armonosotusta.

Näitten lapsellisten sanojen, joissa suloinen uni kuvastui ja jotka samalla ilmaisivat jaloa sielua, on täytynyt syvästi liikuttaa jokaisen ihmisen sydäntä; ei edes Draga voinut olla niistä jotakin vaikutusta ottamatta, mutta ne eivät häntä kuitenkaan siinä määrässä liikuttaneet, että hän olisi mustasta aikeestaan luopunut.

— Ei, ei! ajatteli Draga, katsellen jäykillä, kylmillä silmillään kaunista poikaa, joka molemmin käsin painoi seppeleen lujemmin päähänsä. — Sinun täytyy kuolla, sillä sinusta on minulla vastaisuudessa vaaraa!

Tällä hetkellä ei Draga edes ajatellut sitä, että hän nyt oikeastaan tahtoi murhata oman lapsensa veljen, sillä ei ainoastaan kaunis Ada Kristic ollut lahjoittanut Milanille lasta, vaan Draga itse, vaikkei hän tahtonut omaa lastansa kasvattaa, niinkuin muut äidit, vaan päinvastoin oli koettanut saada omankin lapsensa hengiltä.

— Ja nyt, nuori kuninkaani, huudahti Draga, tarttuen maljaan ja kohottaen sen, juokaamme nyt teidän tulevaisuutenne malja!

— Onnea, kuninkaani! huudahti murhaaja. — Minä sekoitan teille tämän juoman!