- Minä se olen, mestari Zorn, vastasi Lazar Petrovitsch, joka seisoi jalkakäytävällä ja jonka kasvoja valaisi katulyhdyn liekehtivä valo.
- Ah, tekö se olette herra Lazar, vastasi Zorn. — Mistä on kysymys? Millä voin teitä palvella? Onko ehkä joku hevosenne pudottanut kenkänsä? Siinä tapauksessa lähetän luoksenne heti jonkun taitavan apulaiseni.
- Ei, mestari Zorn, vastasi Lazar, — tällä kertaa ei ole kysymys teidän työstänne, vaan koskee tämä enemmän minun alaani.
Teidän talossanne on Demeter Banjaluki, Mustain vuorten ryöväri. Te ette sitä ehkä itse tiedä, mutta minä tiedän varmasti, että hän on hypännyt yli muurin, joka ympäröi puutarhaanne, ja mennyt teidän taloonne.
Minä otaksun, että tämä on tapahtunut teidän selkänne takana ja sen kansalaisvalan ja uskollisuutenne nimessä, jonka olette kuninkaalle vannonut, käsken teitä päästämään meidät sisälle, niin että me saamme ottaa vihollisen käsiimme.
- Herra, vastasi mestari Zorn — minä en tiedä, kuka Demeter Banjaluki on; minun talossani ei ole mitään rosvoa. Muutoin, minä tahdon huomauttaa teille, herra Lazar, että minun taloni on niitä harvoja, joihin poliisi ei saa muitta mutkitta tunkeutua. Minun talollani on vanha etuoikeus siinä suhteessa.
— Tuhannen, kyllä minä sen tiedän, myönsi Lazar närkästyneenä. Luuletteko, että minä muutoin juttelisin teidän kanssanne näin kauan ja ystävällisesti pyytäisin teidän luovuttamaan minulle rosvon, jos minulla olisi suoranainen oikeus murtaa teidän porttinne. Mutta varokaa, mestari Zorn, jos portti vielä on kolme minuuttia suljettuna! Luottakaa siihen, että kuningas on saava tietää, millä tavalla te tuette hänen virkamiehiänsä! Silloin myöskin hovin talli on oleva teiltä ikipäiviksi suljettu.
— Enkös sitä sanonut! mutisi ukko Zorn horjuen takaisin ikkunan luota.
— Tämä yö on oleva minun onnettomuuteni!
- Rauhoitu, pappa! sanoi Klärchen vanhukselle. — Huuda Lazarille, että itse menet alas avaamaan porttia, niin minä sillä aikaa autan Demeter Banjalukia pakenemaan.
Näin sanoen juoksi kaunis tyttö Demeterin luokse, joka edelleen epäröivänä seisoi samassa asemassa ja näytti miettivän, minkä tien hän valitsisi, välttääkseen vainoojiaan, tarttui hänen käteensä ja sanoi hänelle: