— Seuratkaa minua, Demeter Banjaluki! Jos teillä on rohkeutta, niin ette lankea Lazar Petrovitschin käsiin.
Demeter ja Klärchen lähtivät huoneesta samassa kuin Zorn huusi kadulle:
— Minä menen itse alas avaamaan, herra, jotta voitte tulla vakuutetuksi siitä, kuinka väärin minulle teette. Mikä häpeä, että rehellisen kansalaisen talon poliisi tuolla tavoin piirittää! Mutta kuningas on totta tosiaan saava tietää, kuinka hänen rehellistä palvelijaansa kohdellaan.
— Se on yhdentekevää, jälestä päin saatte tehdä mitä hyvänsä, huusi Lazar ylpeästi ikkunata kohti. — Avatkaa vaan ja päästäkää meidät sisään!
Sillä välin olivat rosvo ja Klärchen saapuneet ovelle, josta heidän piti mennä ulos. Tässä kumminkin Banjaluki pysähtyi, viittasi Maschinille ja Stefanille ja sanoi:
— Älkää unhottako, illalla 5 ja 6 päivän välillä olen täyttävä velvollisuuteni.
Sitte kiiruhti hän ulos ja katosi Klärchenin kanssa rappusia myöten, jotka johtivat rakennuksen ullakolle.
- Kiitos, kiltti tyttö! kuiskasi Banjaluki Klärchenille, heidän noustessa yhä ylemmäksi. — Sinä olet uhrautunut minun hyväkseni, sitä en ole unhottava. Mitä minulle tänään teet, sen ehkä huomenna sinulle korvaan. Mutta minne tahdot viedä minut?
— Katolle, vastasi Klärchen. — Muuta tietä ette voi paeta.
— Mutta minua etsitään sieltäkin ja löydetään.