— Kyllä, jos te olette niin tyhmä, että jäätte sinne, vastasi Klärchen, avatessaan ullakon luukun. Mutta ettekö te ole hyvä hyppäämään?
— Siinä ette erehdy, vastasi Banjaluki. Minä hyppään kuin vuohi toiselta kalliolta toiselle, jos niin vaaditaan.
— No sitte voitte mukavasti hypätä naapurin katolle. Tosin ovat rakennukset jotenkin kaukana toisistaan, mutta teillä on nyt valittavana: joko joutua poliisin kynsiin tahi hypätä.
— Minä hyppään, vastasi Demeter hetkeäkään epäilemättä.
Klärchen viittasi ullakon luukkuun.
- Kiiruhtakaa! huusi Klärchen kauhistuneena, sillä hän kuuli että alhaalla vanha portti saranoissaan narisi, hän kuuli raskaita askeleita ja Lazarin huutavan väelleen:
— Hajaantukaa koko taloon! Etsikää kaikki sopet ja nurkat! Menkää ennen kaikkia ullakolle, siellä on rosvojen tapana piilottautua. Ja ettei hän pääsisi katon kautta pakoon, ampukaa hänet heti kun tapaatte. Parempi on, että hän kuolleena joutuu käsiimme kuin että hän kokonaan pujahtaa käsistämme.
— Ne tulevat, ne tulevat! sanoi Klärchen kauheassa epätoivossa. —
Kiiruhtakaa! Ulos katolle, sillä ainoastaan siten voitte pelastua.
— Vielä kerran kiitän teitä, hyvä tyttö, sanoi Banjaluki, puristaen Klärchenin kättä. Selvästi on joku minut ilmiantanut. Mutta paha sen lurjuksen perii, kun vaan saan kuulla hänen nimensä. Niin totta kuin olen Banjaluki on hän kaatuva minun kädestäni.
— Kas nyt, pois mitä pikemmin! He tulevat, ovat portaitten viimeisellä astuimella! ähkyi Klärchen. — Te olette hukassa, jos sekunninkaan vielä viivytte.