Demeter Banjaluki ei edes sulkenut tallin ovea. Hän antoi sen päinvastoin olla raollaan, mutta vetäytyi sen hevosen luokse, joka pysyi ihmeellisen liikkumattomana ja hiljaisena. Hevosen toisella sivulla painoi Demeter nappulaa. Silloin avautui hevosen ruumiista osasto, vuoteella varastettu huone. Sillä tuo uljas raudikko muistutti paljon troijalaista hevosta, jonka viekas Odysseys oli valmistanut, auttaakseen kreikkalaisia Troijan valloittamisessa.
Mandelblütin tallissa oleva merkillinen hevonen oli piilopaikkana
Demeterille, niin usein kuin häntä Belgradissa joku vaara uhkasi.
Kun Mandelblüt ei voinut tietää, milloin Banjalukin täytyi pujahtaa hevosen sisään, huolehti hän aina siitä, että hevosen sisässä oli pieni elintarpeilla täytetty kori. Ilmaa sai rosvo pienien, hevosen nahassa olevien reikien kautta, joka oli pingotettu puisen rungon ympärille.
Tuskin oli Demeter pujahtanut piilopaikkaansa ja sulkenut vatsan oven, niin että hevonen ulkoapäin katsoen ei herättänyt vähintäkään epäluuloa, kun Lazar Mandelblütin ja salapoliisien seurassa astui talliin.
— No, teidän ylhäisyytenne, mitä minä sanoin? huudahti Mandelblüt, pitäen lyhtyä korkealla, jotta se valaisi koko tallin.
Sanoinhan minä, että tallissa näkisimme ainoastaan hevosia. Tässä seisovat minun mustat hevoseni ja tuossa on raudikkoni, erittäin hyvätapainen eläin! Nähkääs, teidän ylhäisyytenne, se ei edes liikuta itseään. Näin sanoen juutalainen meni tekohevosen luokse ja taputti sen kaulaa.
Jaa, hän häijyydessään vielä sanoi Belgradin poliisipäällikölle:
— Jos joskus luovun tästä hevosesta, niin en sitä anna kenellekään muulle kuin teidän ylhäisyydellenne. Tuon vertaista hevosta ei ole toista. Luottakaa minuun, että se on varsin merkillinen eläin.
Lazar Petrovitsch katseli raivostuneena ympärilleen. Hän huomasi odotuksissaan pettyneensä, kun ei täältäkään Demeter Banjalukia löytänyt.
— Ravintolaan! käski hän karskealla äänellä, tutkitaanpas sitäkin.