Se nauru oli kuin kuolemantuomio.
- Sinä et pääse huomenna vapaaksi, Draga Maschin! huusi vale-saksalainen hänelle. Ja Serbian kuningattarena olet jo tarpeeksi ollut!
Minun sormeni syhyvät — ne tahtoisivat karata sinun kaulaasi, Draga Maschin, ja äkkiä nousee minussa ajatus, että tekisin Serbialle hyvän työn, jos kuristaisin sinut kaikessa hiljaisuudessa ja hautaisin sinut saarelle.
- Armoa! Elä tapa minua! huusi Draga.
Mieletön kauhu valtasi hänet, kun hän näki sen suuren miehen säkenöivine silmineen tulevan vastaansa kädet ojossa, kuin aikoisi hän heti panna toimeen hirvittävän uhkauksensa.
Hän putosi polvilleen hänen eteensä, kuin kokonaan toinen, säikähtynyt ihminen ja katsoi vapisten hänen puoleensa, hän, joka vielä hetki sitte oli niin ylpeästi kerskannut olevansa Serbian ylhäisin nainen, jota ei kukaan edes katseillakaan uskaltanut lähestyä.
Mutta seuraavalla hetkellä ojensi mies itsensä suoraksi ja seisoi suorana kuin kynttilä.
Hän hengitti syvään pari kertaa, sitte laskeutui taas jäätävä kylmyys yli koko hänen olentonsa.
- Vapisetko, kun näet olevasi niin lähellä kuolemaa? huudahti hän äänessä halveksimisen sävy. — Ei, elä pelkää en minä tapa sinua.
Minä jätän sinut sellaisen kohtalon käsiin, joka on paljon pahempi kuin kuolema!