Kaupungin lähellä on minulla pieni höyrylaivani, joka näyttää olevan siinä puita lastaamassa, ja kun viranomaiset tulevat laivalle, selitän minä, että olen ostanut puita teidän rikkaista metsistänne.

Ne seitsemän lintua ovat jo laivassa ja kun nyt olen saanut kahdeksannen venheestä höyrylaivaan, silloin nostetaan höyry ja mennään taas virtaa ylös ja — minun tavarani on tallessa.

Nämä tiedot tyydyttivät Demeteriä täydellisesti.

- Me olemme siis yhtä mieltä! muistutti Demeter.

Mutta ennenkuin eroamme, tahdon sanoa teille vielä viimeisen sanan! Jos elämänne on teille kallis, Matias Sperber, niin elkää tulko enää koskaan tälle saarelle, kun kerran olette lähteneet täältä tämän naisen kanssa!

Sen, joka astuu tälle saarelle, täytyy kuolla Demeter Banjalukin oman käden kautta.

Odottamatta vastausta, juoksi ryöväri pajupensaikkoon ja minuuttia myöhemmin oli hän venheessä, jolla hän ja Draga olivat tulleet saarelle.

Matias Sperber katsoi ivallisesti hänen jälkeensä.

- Narri! sanoi hän käheällä äänellänsä. — Minä olisin maksanut hänelle vähintäänkin tuhat frangia, ja nuo hän lykkäsi luotansa!

Näin sanoen kääntyi Matias Sperber ympäri ja meni pajupensasten ohi. Hän kulki sitä taloa kohti, missä Cyrilla muori ja Sylva asuivat ja jonka katon alla Demeter Banjalukin sydämellisesti rakastettu tytär nukkui viattomuuden levollista unta.