Ha, ha, olipa se oiva ajatus, kun pistin pienen kirjelapun tälle kaarnan palaselle!
Ja se suloinen lapsi osoitti olevansa täydellinen Evan tytär.
Hän otti kirjeeni, luki sen, vieläpä vastasikin.
Sillä tavoin sain tietää, ettei saarella ole yhtään miestä, joka voi häntä vartioida.
Joka sana, jonka hän minulle kirjoittaa, henkii suloista viattomuutta.
Nyt oli hän joutunut erään ikkunan luo, joka oli pari askelta maasta.
Kun saaren asukkailla ei ollut mitään pelkoa kuuntelijoista eikä vakoojista, niin ei ikkunan edessä ollut uutimia eikä luukkuja.
Nicodemin ahnaat silmät saivat siis esteettömästi tunkeutua siihen huoneeseen, jossa luonto oli kasvattanut yhden puhtaimmista enkeleistään.
Sillä tässä erittäin yksinkertaisesti kalustetussa huoneessa oli Sylva uneksinut lapsuuden unelmansa, kasvanut tytöksi ja neidoksi.
Kaikki ne rikkaat kauneuden aarteet, joilla luonto oli hänet lahjonut, olivat kuten unessa langenneet alas Demeter Banjalukin tyttärelle.