YHDESVIIDETTÄ LUKU.
Kosto.
Puoli tuntia myöhemmin lähti höyrylaiva Belgradin satamasta ja kulki pitkin Tonavaa. Koneet toimivat vielä jokseenkin kohtuullisella voimalla, sillä kapteeni oli vastannut Matias Sperberille, joka oli kehoittanut häntä kulkemaan täydellä voimalla, että joen monet mutkat ja käänteet sekä erittäinkin monet hiekkapankit vaativat mitä suurinta varovaisuutta.
- Kun kerran olemme päässeet Belgradin näkyvistä, niin voimme kulkea kilpaa tuulen kanssa, vakuutti kapteeni herralleen, — sillä silloin laajenee Tonava taas ja kulkuväylä on syvä. Mutta nyt on paras kulkea hitaasti, jollemme tahdo tarttua pohjaan.
Matias Sperber oli heittänyt ylleen viitan ja kulki kannella edestakaisin ja näytti siltä kuin mies, joka on täyttänyt velvollisuutensa ja omaksi tyytyväisyydekseen tehnyt hyvän kaupan.
Itse asiassa oli wieniläinen mies mitä loistavimmalla tuulella.
Kaikki oli käynyt hyvin, varsinkin toivoi hän erinomaista ansiota
Sylvan vangitsemisesta.
Hänestä tullaan taistelemaan, mutisi hän. Wienin herrat eivät saa silmiään hänestä, kun he kerran ovat nähneet hänet. Ei kukaan ole ollut niin kaunis kuin hän.
- Minä en päästäisi häntä nyt luotani, vaikka minulle tarjottaisiin hänestä kaksikymmentä tuhatta frangia.
Mutta, tuhat tulimmaista, mikähän lienee tuon Demeter Banjalukin saattanut antamaan minulle oman tyttärensä?