Mutta Demeter Banjaluki jäi tähän asentoon vaan muutamiksi minuuteiksi, sillä uudelleen tahtoi hän katsoa sitä kauhistuttavaa näkyä.

Vene, jossa molemmat olennot olivat ja jotka olivat panneet itse Banjalukinkin niin suuren kauhun valtaan, kiiti samalla hänen venheensä ohi niin läheltä, että hän olisi voinut ojentaa kätensä ja tarttua reunaan.

Mutta Demeter jäi makaamaan venheensä pohjalle, kädet ojennettuina.

Sillä nyt tuijotti hän näin läheltä naisen kalpeisiin kasvoihin.

Ja hän — tunsi naisen!

Hän tiesi myöskin, ettei se ollut mikään kummitus, joka oli näyttäytynyt hänelle Tonavan aalloilla yössä ja sumussa.

- Ei, ei tuhat kertaa ei! huudahti hän. — Se ei voi olla mahdollista!

Mutta se oli todellakin hän, jota Demeter kutsui Serbian onnettomuudeksi, maan pahaksi hengeksi, jonka hän luuli toimittaneensa pois tieltä.

Se oli Serbian kuninkaan Aleksanterin puoliso, kuningatar Draga!

Hän istui tuhdolla venheessä ja asetti juuri ylös tukkaansa, joka oli irtaantunut, sillä aikaa kun veljensä Nicodem souti ja kuletti venhettä niin pian kuin mahdollista.