Mutta Draga ei tuntenut Demeter Banjalukia, sillä tämä oli pannut pois liverinsä, jota piti ollessaan Dragan palveluksessa, eikä Draga ollut nähnyt häntä koskaan muussa puvussa, ja oli sen sijaan pukenut päälleen sen satumaisen puvun, jota hän Mustain vuorten ryövärinä aina kantoi.
Mitä olisikaan Demeter Banjaluki tällä hetkellä antanut, jos airo ei olisi liukunut hänen kädestään!
Olisipa Draga ollut nyt hänen käsissään, niin olisi hän nostanut raskaan airon ja murskannut sillä tuon kurjan naisen pään.
Hän näki, kuinka Tonavan aallot kulettivat venheen rantaan.
Hän näki, kuinka se törmäsi rantaan, kuinka Draga nousi venheestä, nojautuen veljensä käsivarteen ja hän näki, kuinka nuo molemmat ihmiset, joita hän niin vihasi, katosivat metsän puiden taakse.
Ja kaiken tämän näki hän kuin unessa.
Eikös hän ollut sulkenut Dragaa Janitschartorniin? Eikö hän ollut sitte oikein hyvin lukinnut vankilan ovea?
Mutta avaimenhan hän oli antanet Matias Sperberille.
Ja wieniläinen mies — eikö hän ollut äsken vakuuttanut, että hänellä oli mukanaan laivassa nainen Kuolleitten saarelta ja että hän nyt oli matkalla Itävaltaan jättääkseen hänet häpeään ja epätoivoon?
Kuinka tämä kaikki on selitettävä?