Sillä äkkiä oli häneen tullut se hirvittävä ajatus, että tässä täytyi olla joku erehdys.
Kuningatar Draga oli vapaa ja kuitenkin oli Sperber vienyt mukanaan saaliin.
Demeter ei voinut, vaikka olisi kuinka miettinyt saada näitä seikkoja soveltumaan yhteen.
Mutta — jos nyt vanki, jonka Sperber tällä hetkellä jo oli vienyt Itävallan alueelle, ei ollut valehdellut, jos hän ei todellakaan ollut kuningatar Draga — eikähän hän ollutkaan, koska hän äsken oli nähnyt Dragan kulkevan ohi venheessä veljensä Nicodemin rinnalla — jos tämä onneton uhri todellakin oli puhunut totta, jos hän ei ollutkaan Draga, vaan Sylva, hänen oma tyttärensä —
Demeter löi puristetuilla nyrkeillään ohimoihinsa ja putosi hetkeksi venheeseen.
Muutamien sekuntien kuluttua hyppäsi hän taas ylös ja alkoi uudestaan suonenvedontapaisesti työskennellä vedessä, ja suuret hikikarpalot juoksivat pitkin poskia.
Vihdoinkin oli Demeter tullut saarelle.
Hän ei edes odottanut siksi kunnes vene kolahti rantaan, vaan hyppäsi siitä, kun se vielä oli syvässä vedessä.
Mitä huoli hän siitä, jos vajosikin vyötäisiään myöten veteen!
Hän kulki vedessä rantaa kohti kuin myrsky, jotta vesi pärskyi ympäriinsä.