- Herra Jumala, hän on tullut hulluksi! mumisi äiti Cyrilla itsekseen ja löi kädet kasvoilleen. Mutta eihän siitä voinut muuta tullakaan.
Ainoa, jota hän todella rakasti maan päällä, ainoa, jonka hän pelasti haaksirikosta on kadotettu, ehkä ainiaaksi.
- Oi, sinullahan ei ole peiliä tietääkseni.
Minähän itse kielsin sinun hankkimasta sellaista paholaisen kapinetta taloon, ettei ylpeyden henki pääsisi Sylvan sydämeen.
No, sitte menen virran rannalle kun aurinko on noussut ja katson kuvaani vedessä.
Silloin, silloin saan nähdä sen perkeleen, joka on saanut aikaan tämän yön pahat työt!
- No, mutta rauhoittukaa nyt! Säälikää itseänne, pyyteli äiti Cyrilla.
Jumala tietää, että te, jos kukaan, olette viaton sellaiseen!
Ennemmin voisin syyttää itseäni, etten ole ollut kylliksi valpas.
- Te? Ei, äiti Cyrilla, te ette ollut se, joka syöksi Sylvan turmioon! ähkyi Demeter. — Katso minua, äiti Cyrilla!…