Ei, hän ottaa enemmän, tuhat kertaa enemmän, hän ottaa viattomuuden, nuoren tytön kunnian ja…
Hänen voimansa olivat lopussa.
Hän ojensihe äkkiä suoraksi ja seisoi siinä silmänräpäyksen, mutta kaatui heti taaksepäin tyhjälle vuoteelle, jossa muutamia tunteja sitte hänen hellästi rakastettu tyttärensä oli levännyt.
Äiti Cyrillakin oli surun murtamana.
Mutta hän oli nainen, jota kohtalo oli jo niin kovasti koetellut, että hänellä tuskin oli enää kyyneleitä jälellä.
Hänellä oli rohkea sydän, joka aina oli valmis lohduttamaan muita heidän syvimmissä kärsimyksissään.
Hän heittäytyi polvilleen Demeterin viereen, kumartui hänen puoleensa ja kuiskasi tarttuen hänen käsiinsä:
- Onneton, rohkaise mielesi!
Mutta seuraavalla hetkellä horjahti äiti Cyrilla kauhistuneena taapäin, sillä mieletön nauru kaikui Demeterin rinnasta.
- Tänne peili! Peili tänne, sanon minä!