Mutta nyt olivat he jo perillä Tapschiderin huvilinnan luona.
Valkoinen linna, jota kuu valaisi, näytti hänestä satulinnalta.
- Juokse alas, Nicodem! huusi hän veljelleen. — Vie hevoset takapihaan ja jätä ne siellä tallirenkien huostaan!
Minä hiivin sen sijaan niin pian kuin voin, huoneisiin. Ehkä onni suosii minua niin, ettei Aleksanteri tapaa minua tänä yönä.
Tämän sanottuaan riensi hän ylös matolla peitettyjä portaita.
Muutamia kertoja täytyi hänen kuitenkin pysähtyä ja painaa molemmat kädet sydämelleen, sillä se tykytti liian kiivaasti.
Hän koetti tyyntyä, mutta ei hän sittenkään voinut päästä henkiseen tasapainoonsa.
Linnassa oli kaikki tyyntä ja hiljaista.
Yövahdin askeleet olivat ainoat, jotka häiritsivät syvää hiljaisuutta.
Nyt oli Draga jo joutunut sänkykamarinsa ovelle. Hän väänsi hiljaa lukkoa ja astui sisään.