Vaikka Draga ei ollut yöllä paljon silmiään sulkenut, niin oli hän kuitenkin heti auringon noustua siinä komeassa puutarhassa, joka kuului Tapschiderin huvilinnaan.
Tällä, niin monessa suhteessa merkillisellä naisella, jonka persoonassa yhdistyivät niin monet edut ja monet hirvittävät intohimot ja synnit, oli tarvittaessa ihmeteltävä voima. Hän voi valvoa monta yötä peräkkäin, kun oli kysymys jostain hänelle tärkeästä asiasta.
Hän kulki kukkaryhmien välissä puutarhassa ja hänen rinnallaan oli se vanha inhottava nainen, joka oli hänen paha henkensä — täti Eufemia.
- No oletko nyt vihdoinkin saanut hänet niin pitkälle! kuiskasi akka kuningattarelle, kun tämä oli puhunut, mitä yöllä oli tapahtunut hänen ja Aleksanterin välillä. — Hän on siis päättänyt antaa murhata isänsä. Mutta siitä tulee vähän vaikea tehtävä, sillä kuningas Milan on Itävallassa ja siellä on hyvät poliisit, joilla on terävä silmä.
- Sinä erehdyt, vastasi Draga. — Milan oleskelee nykyään Serbiassa ja minä olen melkein varma siitä, että hän on meidän huvilinnamme läheisyydessä.
Vanhus pysähtyi ja tuijotti Dragaan aivan kauhistuneena.
- Ja sen sanot sinä noin tyyneesti, lausui täti Eufemia. — Kyyhkyseni, sinun pitäisi olla varuillasi, sillä minä en luota tuohon Milaniin vähääkään, kun on kysymys sinusta.
- Pyh, minä olen Tapschiderissä hyvässä tallessa. Muuten aiommekin toimia ennen Milania. Voi, jos vaan tuntisin jonkun päättäväisen miehen, johon voisi luottaa!
- Minä ymmärrän, sanoi täti Eufemia ja iski silmää. — Te tahdotte miehen, joka voi tehdä rikoksen. —
Niin, minä tunnen juuri sellaisen, hän on vanha nuoruuden ystäväni, joka ei asu kaukana täältä ja jonka luokse ehtii parissa tunnissa.