- Zaporan linnan herran kanssa rupean minä liittoon. Minä tarjoan hänelle sievän summan rahaa, jos hän kerran laukaisee kiväärinsä meidän hyväksemme. Mies, joka ei pelkää ampua oikeuden palvelijoita, hän voi kyllä myöskin ampua kuningas Milania.
- Kyllä minä panen asian toimeen, sanoi täti Eufemia. — Sano vaan, kuinka paljon tahdot maksaa! Minä lähden Zaporaan puhumaan Knetzewitschin kanssa. Hän tulee iloiseksi nähdessään minut, sillä hän tunsi minut, kun vielä olin nuori ja kaunis. Nuori ja kaunis! Niin, minäkin olen kerran ollut nuori ja kaunis, Draga, en tosin niin kaunis kuin sinä, mutta kylliksi kaunis, jotta miehet minusta pitivät.
Draga kääntyi inholla pois akasta. Sillä löytyi hetkiä, jolloin hän oikein vihasi täti Eufemiaa.
- Mene nyt, sanoi hän — ja laita niin, että minun aamiaiseni laitetaan siihen lehtimajaan, minä tarkoitan sitä, jota ympäröi villit ruusupensaat, jotka kiertävät ylös muurille!
- Ja menenkö minä Knetzewitschin luo?
- Mene vaan! — Tarjoa hänelle satatuhatta guldenia; ne saa hän samalla hetkellä, jolloin ilmoittaa meille Milanin kuoleman! Mutta varo vaan, ettet ilmaise, että minä olen sinut lähettänyt, etkä tietysti myöskään puhu mitään kuninkaasta. Sano Knetzewitschille, että yksityiset syyt pakoittavat sinun kostamaan Milanille!
- Jumala siunatkoon sinua, muruseni! huudahti täti Eufemia, tarttuen Dragan käteen, jonka tämä kuitenkin kiireesti veti pois. — Minä menen, minä sanon Knetzewitschille kaikki. Hän suostuu kyllä ehdotukseen, niin, sen hän kyllä tekee!
Mutta, näetkös, kahdella tyhjällä kädellä ei voi sinne mennä — pieni etumaksu —
- Hyvä, minä annan sinulle kaksikymmentä tuhatta guldenia, vastasi
Draga. Odota minua tunnin perästä huoneessani!
Täti Eufemia poistui nyt ja Draga katsoi vanhuksen jälkeen, kunnes tämä oli kadonnut linnaan. Sitte meni Draga lehtimajaan ja istui eräälle sohvalle uneksimaan rakkaudestaan Stefan Naumovitschiin.