Äkkiä kuuli hän melua ylhäältä muurilta.
Hänen ensi ajatuksensa lensi Milaniin ja väristys kävi läpi hänen ruumiinsa, kun hän ajatteli, että hänen nyt täytyisi seistä puolisonsa isän edessä.
Vala huulillaan oli hän viimeksi eronnut Dragasta. Mitä, jos hän nyt panisi tämän valan toimeen, joka maksaisi hänen elämänsä.
Draga hypähti ylös sohvalta ja riensi käytävälle. Siihen saavuttuaan jäi hän seisomaan kuin kivettyneenä. Muurilla istui ihmisolento kokoon kyyristyneenä.
Ensi hetkessä ei Draga muuta luullut, kuin että hänen aavistuksensa olivat toteutuneet, että se oli Milan, joka yritti kiivetä muurin yli, mutta kun hän kerran katsoi sinne, vaaleni hän tosin, mutta — tiesi kumminkin, ettei hänellä ollut mitään peljättävää sen puolelta, joka muurilla istui.
- Se on poika siitä yksinäisestä talosta metsässä, kuiskasi Draga ja jatkoi: hän elää siis — myrkky, jota hänelle juotin, ei siis ottanutkaan häntä hengiltä! Mutta mitä hän tahtoo? Tuleeko hän ystävänä vai vihollisena? Kivääri, joka on hänen kädessään, näyttää kaikissa tapauksissa vaaralliselta.
Hän aikoi paeta, mutta kun hän kääntyi lähteäkseen pois lehtimajasta, huusi nuorukainen hänelle:
- Oi, elä pakene, kaunis metsästäjä! Vihdoinkin saan siis nähdä sinut taas! Enpä toki turhaan paennut äitini luota enkä turhaan kierrellyt koko yötä täällä metsässä! Minä olen löytänyt sinut! Oi, kuule siis minua, jos sinulla on sydäntä rinnassasi!
Nämä sanat lausuttiin sellaisella hellyydellä, ettei Draga enää voinut olla epätietoinen siitä, mikä oli nuorukaisen tänne tuonut.
Hymy väreili Dragan huulilla ja hänen silmissään oli voimakkaampi kiilto.