- Ja tuolla tulee kaksi miestä tänne päin — ne ovat talonpoikia, jotka nähtävästi vievät eloja myllyyn, sillä heillä on suuret säkit selässä!
- Poikani, sanoi Milan, katsottuaan ulos ikkunasta — ulkomuoto pettää ja täytyy varoa, ettei siihen luota. Nämä kaksi miestä ovat tosin talonpojiksi pukeutuneet, mutta sen he ovat tehneet voidakseen pettää kuningattaren vakoojia. He ovat itse asiassa Serbian vapauden sankareita, jotka vihaavat kuningatarta yhtä paljon kuin mekin. Nämä kaksi miestä ovat ne, jotka johtavat sinua sitte, kun minua ei ole enää olemassa.
Sitte avasi kuningas oven ja huusi kovalla äänellä ulkona seisoville miehille.
- Tulkaa sisään, tulkaa sisään, ystävät! Olkoon meidän yhtymisemme
Serbian onneksi!
- Serbian onneksi, vastasivat molemmat talonpojat — ja kuolema ja kadotus Dragalle!
Ja tuon yksinäisen talon kynnyksen yli astuivat valepuvussa — eversti
Maschin ja Stefan Naumovitsch.
VIIDESVIIDETTÄ LUKU.
Köyhtynyt aatelismies.
Vaikka oli syyspäivä, paistoi aurinko kuitenkin hehkuvan kuumasti aavalle pihalle, joka kuului serbialaisen aatelismiehen Ratscho Knetzewitschin linnaan.
Kun tuli tähän taloon, tuntui siltä kuin olisi astunut siihen linnaan, jossa prinsessa Ruusunen nukkui vuosisatoja sitte. Linna oli vanha ja rappeutunut. Puutarha, joka yhdeltä puolen oli yhteydessä rakennuksen kanssa, oli viljelemättömän näköinen, jossa rikkaruoho kasvoi vapaasti ja jossa vaan pari pientä maa-alaa ilmaisi, että ihmiskäsi kävi joskus sitä hoitamassa.