Minuuttia myöhemmin istui Milan satulassa. Ne tuskat, joita hän kärsi vasemmassa olkapäässään, panivat hänet melkein raivoihinsa, mutta hän puristi kovasti huulensa yhteen, sillä ei hän olisi mistään hinnasta maailmassa tahtonut Nicodemin kuulevan tuskan ääntä hänen huuliltansa. Myöskään ei hän tällä hetkellä ajatellut niin paljon itseään kuin sitä rakasta naista, jonka kohtalosta hän oli aivan tietämätön, Adaa, joka yksinäisessä talossa Tapscbiderpuistossa oli maannut hänen jalkainsa juuressa — murhaajan luodin ampumana.
Ajatellessaan rakasta vaimoaan tuli Milan haltioihinsa. Hän painoi kannukset hevosen kupeisiin, eikä hän tällä hetkellä ajatellut edes sitäkään, joka muutamia minuutteja sitte oli pelastanut hänen elämänsä, Genian, joka muuten oli paennut pensasten taa nähdessään ratsastajain esiintyvän näyttämölle, niin että Milan ei voinut nähdä häntä.
- Hyvästi, Nicodem Lunjevica! huusi Milan nuorelle upseerille. — Sanokaa Serbian kuninkaalle terveisiä minulta ja sanokaa, ettei hänen tule rangaista ainoastaan tätä miestä, joka on uskaltanut uhata hänen isänsä henkeä, ei ainoastaan murhaajaa, vaan myöskin sitä, joka on palkannut tämän kurjan raukan murhaa tekemään! Ja jollei teidän kuninkaallisella langollanne mahdollisesti olisi selvillä, mistä oikea murhaaja on haettava, niin tekisi kuningas viisaasti, jos heittäisi silmäyksen puolisonsa kasvoihin. Ehkä voi hän sitte kuningatar Dragan kasvoista lukea, kuka on oikeastaan ollut syyllinen.
Ennenkuin Nicodem ehti vastata tähän, oli Milan kadonnut puiden taa.
- Niin, ratsasta sinä tiehesi, mutisi Nicodem hampaittensa välistä — sinä et kuitenkaan vältä kohtaloasi! Mutta Draga oli oikeassa antaessaan minulle tämän tehtävän.
"Jos murhaajan onnistuu ensi laukauksella tappaa, ja Milan on sitte kerta kaikkiaan pois tieltä, niin elä sure sitä, veli Nicodem", sanoi hän minulle, "vaan vie santarmisi syrjään siitä paikasta ja palaa tänne heidän kanssansa! Mutta jos näet, että se Knetzewitsch tollo on vaan vahingoittanut uhriansa, niin että kuningas siitä huolimatta kykenee antamaan selitystä, niin ota murhaaja kiinni ja kohtele häntä niinkuin sellaista on kohdeltava!" Ha, haa, sinä minun kaunis sisareni olet kavala! Minä pelkään, että hänelle käy hyvin huonosti, tuolle miehelle, joka makaa tuolla sidottuna kapula suun edessä. Miksi pitikin hänen ampua niin huonosti! Sen, joka aikoo murhata, täytyy myöskin olla varma luodistaan.
Lunjevica nousi hevosensa selkään, tehtyään itsekseen tämän viisaan päätöksen. Sitte kääntyi hän seuralaistensa puoleen ja sanoi heille.
- Nostakaa ylös vanki ja sitokoon joku teistä hänet eteensä kiinni hevoseen! Me viemme tämän ihmisen ensiksi Tapschiderin huvilinnaan, sillä hänen majesteettinsa kuningas pitää varmaan itse ensimäisen kuulustelun hänen kanssansa.
Sillä aikaa oli Ratscho Knetzewitschin kädet ja jalat sidottu ja hän makasi maassa paksu kapula suussa. Siinä maatessaan oli hän kokonaan humalastaan päässyt. Nyt oli hän ihan selvä. Mutta tämä tila oli hänelle verrattoman kauhun tila.
- Mitä tämä sitte merkitsee? kysyi hän itseltään siinä maatessaan, voimatta ääntä päästää tai tehdä yhtään liikettä. Kuningas on palkannut minut murhaamaan isänsä ja äkkiä syöksyvät kuninkaalliset santarmit esiin, hyökkäävät päällesi ja kohtelevat sinua kuin olisit kuninkaan pahin vihollinen? Oi, tämä täytyy olla erehdys, erehdys alusta loppuun asti! Tämä upseeri on toiminut ilman määräystä. Ha, haa, hänelle käy vielä huonosti, kun hän astuu kuninkaan eteen ja ilmottaa mitä on tapahtunut!