Ratscho Knetzewitsch koetti yhä saada pois kahleita päältänsä tai ainakin kapula suustansa, niin että hän voisi puhua erikseen tuon upseerin kanssa. Hänen vedenharmaat silmänsä aukesivat selälleen ja tulivat äärettömän suuriksi, kun hän näki, että patrullin johtaja antoi hevosen Milanin käytettäväksi ja kuuli, että hän kutsui häntä "teidän majesteettinne", näki, että hän ojensi hänelle kenttäpullonsa ja antoi ilman muuta luvan poistua.
Tämähän on suorastaan kujeilua kaikki tyynni ajatteli Knetzewitsch.
— Minä uskallan kymmenen yhtä vastaan, että olen liian tyhmä
ymmärtääkseni sitä. No niin, kylläpähän asia selviää, kun tullaan
Tapschideriin!
Hän ei ollenkaan vastustellut, kun kaksi santarmia nosti hänet ja sitoi kiinni toiseen hevoseen ja tekivät sen vielä niin, että pää riippui toisella puolella ja jalat toisella. Mutta samassa kun patrulli oli aikeessa lähteä liikkeelle, hyökkäsi pensaikosta esille eräs olento ja huusi hätäisellä äänellä:
- Pysähtykää — vielä silmänräpäys, herra upseeri, minun täytyy puhua kanssanne — minulla on teille eräs ilmoitus tehtävä.
Nicodem Lunjevica hämmästyi nähdessään kauniin tytön äkkiä seisovan edessään. Mutta hänen ei tarvinnut muuta kuin heittää silmäys häneen tunteakseen Genian. Hän oli mieltynyt Geniaan jo kauan sitte, kun tämä esiintyi kuninkaan edessä naamiaisissa, jotka pidettiin Belgradin konakissa.
- Oi, neitini, huudahti nyt Nicodem kohteliaalla äänellä, kevyesti kumartaen satulassaan — minä luulen, että minulla on kunnia tuntea teidät, kreivinna Genia von Sandorf, jollen aivan suuresti erehdy!
Nyt vasta tiesi Genia, kenen kanssa hän oli tekemisissä, nyt vasta tunsi hän Nicodem Lunjevican, kun kuun säteet laskeusivat hänen kalpeille kasvoilleen, samoille kasvoille, jotka hän kerran oli nähnyt murhahalun vääristäminä, kun Nicodem seisoi valmiina heittämään pikku Milanan jyrkänteeltä alas kuiluun.
Jos maan päällä löytyi ihmistä, jota Genia kammosi, niin oli se tämä nuori upseeri ja kun hän nyt äkkiä näki hänet edessään, kysyi Genia itseltään, eikö olisi parasta paeta. Mutta ei, se mikä oli saattanut hänet astumaan ulos piilostaan, oli niin jalo toivomus, ettei Genia seuraavassa silmänräpäyksessä enää ajatellutkaan itseään.
- Herra upseeri, sanoi Genia vapisevalla äänellä — jos tunnette minut — ja te olette aivan oikein lausunut minun nimeni — niin uskotte minut sellaiseksi, joka ei voi valehdella. Minä vannon teille, että tämä onneton, jonka olette löytänyt tekemässä hirmuista rikosta, joka muuten ei tullut täytäntöön, on harhaan viety mies parka, joka ei ole vastuunalainen teoistaan. Ainakin tahdon tehdä teille tärkeän ilmoituksen, herra upseeri, jolla pitäisi tutkinnossa olla suuri merkitys. Tämä mies on ostettu tätä murhaa tekemään, ostettu kullalla, jonka olen nähnyt omilla silmilläni. Eilen ei tällä miehellä ollut murhan ajatustakaan. Silloin tuli aivan odottamatta eräs vanha nainen, joka kauan keskusteli hänen kanssansa, ja sen keskustelun jälkeen Ratscho Knetzewitsch — se on vankinne nimi — kykeni estämään linnansa myönnin pakkohuutokaupalla, sillä hän sai noin kaksikymmentätuhatta frangia.
- Todellakin, neitiseni, sanoi Nicodem, ja merkillinen hymyily väreili hänen huulillaan; hän astui hitaasti alas hevosen selästä ja meni Genian luo — teidän ilmoituksenne ovat erittäin tärkeät. Ne kiinnittävät minun huomiotani siihen määrään, että minun täytyy teiltä pyytää, että toistatte kaikki, mitä tiedätte, hänen majesteetillensa kuninkaalle, sillä arvaatte kai, että hän panee toimeen mitä tarkimman tutkimuksen, kun on kysymys hänen omasta isästään.