Genia otti askeleen taapäin. Hän pelästyi. Hänen sielussaan nousi ajatus, että hän pani itsensä, äärettömän suureen vaaraan.
- Minä pyydän teiltä sitä, jatkoi Nicodem, eikä Genialta jäänyt huomaamatta, että tuo kevytmielinen mies tarkasteli hänen vartaloansa, kuin olisi hän tahtonut niellä hänet — niin minä suorastaan vaadin neitiseni, että te seuraatte minua Tapschiderlinnaan.
- Minä! huudahti Genia. — Ei, en koskaan astu jalkaani linnaan. Yhden ainoan kerran eläissäni olen kääntynyt Serbian kuninkaan puoleen häneltä oikeutta pyytämään. Minä uskalsin sen tehdä, kun luulin, että hän oli ystäväni ja kuningas, joka suojelee lakia. Mutta mikä oli kohtaloni, kun astuin jalkani Belgradin konakin muurien sisäpuolelle? Minut otettiin kiinni, vietiin erääseen hirmuiseen paikkaan ja kaikki tämä tapahtui sisarenne, kuningatar Dragan toimesta! Häntäkö lähtisin vielä tapaamaan! Luuletteko, että minulla on vielä niin paljon luottamusta Serbian kuningaspariin, että minä hakisin heiltä oikeutta? Ei, herrani, sitä ette voi pyytää minulta! Se, joka kerran on niin pettynyt kuin minä, sillä ei ole halua enää —
Huudahdus lopetti Genian sanat, sillä Nicodem oli odottanut niin kauan, että tyttö olisi ehtinyt puhua loppuun. Hän hyökkäsi tytön kimppuun ja tarttui häneen kiinni.
- Jos et suosiolla seuraa minua Tapschiderin linnaan, huudahti hän — niin vien sinut väkisin! Ha, haa, kaksi vankia yhden sijasta! Sillä se, joka pyytää murhaajalle armoa, Genia von Sandorf, on enemmän tai vähemmän osallinen rikoksessa, ja tässä suhteessa täytyy tulla tutkimus, oletko todellakin viaton, kuten olet olevinasi, siihen rikokseen, jonka tämä roisto oli vähällä tehdä.
Genia koetti riistää itsensä irti hänen käsistään. Mutta Nicodem oli jo santarmien avulla heittänyt hänet hevosen selkään, ja ennenkuin Genia ehti selvittää ajatuksiaan, istui hän satulassa Nicodemin edessä.
Toisella kädellään piti Nicodem uhristaan kiinni ja toisella hoiti hän ohjaksia.
- Eteenpäin takasin linnaan! huusi hän ja pyyhkäsi tiehensä.
KAHDEKSASVIIDETTÄ LUKU.
Oikeuden ilveily.