- Teidän majesteettinne, minulla on hirmuinen ilmoitus teille. Tapschiderpuistossa on näet tapahtunut kauhistuttava rikos. Joku kurja lienee saanut tietää, että kuningas Milan oleskelee nykyään Serbiassa. Teidän majesteettinne isällä on valitettavasti monta vihollista tässä maassa, joita hänen ei aivan virheetön hallituksensa on hänelle tuottanut. — Mutta sitä en kuitenkaan olisi luullut mahdolliseksi, että löytyisi henkilö, joka uskaltaisi uhata hänen elämäänsä, joka on kuninkaan isä.

Kärsimättömänä ja suuttuneena polki Aleksanteri jalkaa.

- Elä koetakaan pettää itseäsi eläkä minua! sanoi Aleksanteri kiivaalla äänellä. — Jätä teeskentely sikseen ja sano lyhyesti — osasiko hän oikeaan paikkaan? Eikö niin, nyt ei ole enää kuningas Milania. Minä — minä kannan Serbian kruunua eikä löydy ketään, jolla on oikeus sitä minulta ryöstää!

- Jumala varjelkoon ja suojelkoon minun kuningastani, huudahti Nicodem Lunjevica — ja loistakoon kruunu vielä kauvan aikaa hänen päässänsä Serbian onneksi ja menestykseksi! Mutta murhaaja, joka oli väijymässä kuningas Milania, ei onnistunut täyttämään rikoksellista aiettaan. Käsi vapisi, kun hän tähtäsi kuninkaan kallista päätä.

- Se tollo! huudahti kuningas samalla kun hänen kalpeat kasvonsa muuttuivat harmaan vehreiksi ja hänen silmänsä osoittivat sitä pettymyksen tunnetta, joka tällä hetkellä täytti hänen sielunsa. — Eikö hän ollenkaan osannut, eikö edes haavoittanut pahasti?

- Aleksanteri, huudahti Draga ja riensi puolisonsa luo häntä syleilemään. — Mitä merkillisiä sanoja sinä lausuit? Iloitse toki ennemmin, että murhaajan luoti ei ole sattunut isääsi! Toimita kiitosjumalanpalvelukset kaikkiin kirkkoihin, sähkötä ympäri maailmaa, että sinä aiot mitä ankarimmin rangaista murhaajan.

- Rangaista — minä — murhaajan? huudahti Aleksanteri, joka ei tällä hetkellä ollut oikein tajuissaan ja jota kuumeen väreet pudistivat. — Ha, haa — oikein hauskaa — todellakin — minä rankaisen murhaajaa, jonka itse olen palkannut!

Draga vaihtoi nopean silmäyksen veljensä kanssa, silmäyksen, joka näytti sanovan, että oli hyvin arveluttavaa uskoa salaisuuksia henkilölle, joka henkisesti oli niin heikko.

- Elä kuuntele häntä, veljeni! huusi sitte Draga, joka ei Nicodeminkaan edessä tahtonut synnyttää mitään epäilystä siitä, että Aleksanteri ennakolta tiesi murhayrityksestä — näethän sinä, että kuningas on sairas — hänellä on kuume ja hän hourailee, tänne täytyy tuoda lääkäreitä!

Mutta Aleksanteri ojentihe suoraksi koko voimallaan ja kuiskasi kumealla äänellä!