— Taivaan Jumala! huusi hän murtuneella äänellä. — Tahdotko siis riistää minulta kaikki, viimeisenkin — viimeisen, mikä näytti minusta jalolta ja kauniilta? Genia petturi!
Häntäkö minun on siitä kiittäminen, että täällä vankilassa näännyn, että eversti Maschin mätänee jossakin haudan komerossa, että muut ystävät ehkä ovat yhtä kurjia kuin minä? —
Oi, olinpa mieletön narri, uskoessani, että täällä viheliäisessä maailmassa löytyisi enkeli! Ei, pahoja henkiä olette te kaikki, te naiset, ja voi sitä miestä, joka antaa teidän enkelinaamojenne pettää itseänsä!
Hitaasti vaipui Stefan polvilleen.
Hän itki katkerasti.
— Niinpä siis Stefan palaja entiseen rakkauteesi! kuiskasi hänen korvaansa Draga.
Kaunotar kumartui alas hänen puoleensa.
— Sano sana, vanno vala, niin vankilastasi kohoat kuningattaresi huoneeseen.
Kunnialla olen sinut koristava. Rikkaus ja onni tulevat sinun osaksesi, sillä nyt voin antaa sinulle runsain käsin.
Ja miksi en antaisi sille, joka on minulle rakkain, joka omistaa sydämeni?