Tällä hetkellä vallitsi salissa hiljaisuus, joka muistutti hiljaisuutta katoolisessa kirkossa ennen rippileivän nostamista. Ukko seisoi nyt niiden portaiden edessä, jotka veivät tuomarin pöydän luo, hän kumarsi ja sanoi kirkkaasti kaikuvalla äänellä:
- Te kysytte, jos täällä löytyy puolustajaa, herra presidentti. Teidän kysymyksenne tunkeutui minun korvaani. Minä olen mies, joka tunnen lain ja olen valmis asettumaan oikeuden ja totuuden puolelle, missä vaan tilaisuus siihen tarjoutuu ja heikkoja puolustamaan. Niille, jotka maassa makaavat täytyy ojentaa auttava käsi ja kuten eräässä vanhassa itämaalaisessa kaskussa sanotaan: "Sinun pitää panna aita katollesi, jotta horjuva ei putoa alas", niin täytyy meidänkin olla valmiit ympäröimään laki aidalla, jottei kukaan horjahtaisi häpeän, kuoleman, taikka vankeuden kuiluun. No niin, herra presidentti, minä selitän olevani valmis puolustamaan Ratscho Knetzewitschiä.
- Kuka on tuo ihminen? kuiskasi Draga kuninkaalle. — Oletko koskaan ennen nähnyt häntä?
- En koskaan, vastasi Aleksanteri vapisevalla äänellä siirtyen lähemmä Dragaa. Minä en ole koskaan ennen häntä nähnyt — ja kuitenkin — on hänen äänensä niin tuttu! Mutta minusta tuntuu, kuin ei hän olisi ollenkaan ihminen, vaan kuolleista noussut.
- Hulluutta, vastasi Draga ylenkatseellisesti. — Ei löydy mitään yliluonnollista, kaikki täällä maan päällä on inhimillistä ja samoin tuokin tuolla, joka ilmestyy tänne kutsumatta, on ihminen.
- Mikä on teidän nimenne? kysyi presidentti, joka oli tarkastellut tuota pitkää, mahtavaa miestä ihmettelevin mutta myöskin vihaisin katsein.
- Nimenikö? vastasi vieras. — Minä olen serbialainen ja arvelen, että on kylliksi kun minun annetaan puolustaa syytettyä. Siinä laissa, jonka isämme ovat kirjoittaneet, ostettuaan verellä itsensä vapaiksi turkkilaisista, seisoo nimenomaan kirjoitettuna: "Jokainen serbialainen on sovelias suojelemaan lakia, jokainen serbialainen on velvollinen sitä suojelemaan." Siinä ei ole ollenkaan kysymys mistään nimestä, siinä on kylliksi, että on serbialainen.
- Tämä mies on oikeassa! huudahti Avakumovitsch. — Meillä ei ole oikeutta tiedustella hänen nimeänsä.
Presidentti heitti melkein avuttoman silmäyksen kuninkaaseen, kuin tahtoisi hän hakea sieltä apua. Mutta Aleksanterilla ei ollut minkäänlaista neuvoa annettavana. Sen sijaan kuiskasi hän vaimolleen:
- Mitä sinä arvelet, Draga, annanko minä vangita tuon valkohapsisen veijarin, joka niin odottamatta tunkeutui tänne häiritsemään toimitusta, annanko mestata hänet vai toimitanko vankeuteen, josta hän vasta vuosien perästä pääsee vapaaksi?