Kun ajuri kiipesi ylös istumaan mutisi hän itsekseen:
- Sen täytyy olla sokea, joka ei huomaisi, kuinka tämä asia oikein on. Hän tahtoo tietysti kurkistaa vähän sen hienon herran kortteihin, joka ajoi äsken tästä. Ahaa, pieni näytelmä rakkaudesta ja mustasukkaisuudesta näytellään nyt Jockeyklubissa! Ehkä siitä saadaan lukea huomispäivän lehdissä. No, minulle se on se ja sama. Silloinhan tulee minunkin nimeni sanomalehteen, ehkäpä valokuvanikin.
Minuuttia myöhemmin vierivät rattaat, joihin Sylva oli noussut, nopeasti pitkin kivitettyä katua. Ennenkuin Sylva oli vielä ehtinyt tehdä varmaa päätöstä, kuinka hän käyttäytyisi, pysähtyivät vaunut hiljaa erään komean talon edustalle Albrechtplatsilla.
Koko talo oli valaistu. Silkkiuutimien välistä tunkeutuivat monen sadan sähkölampun säteet alas lumiselle kadulle. Vähä väliä näki Sylva, joka oli mennyt vastaiselle puolelle katua, olennoita menevän ikkunoiden ohi.
Tämä oli siis Jockeyklubi, tämä talo — tämä hieno talo, ja täällä seurusteli Nicodem, vaikka oli vakuuttanut hänelle olevansa vaan yksinkertainen metsästäjä ja aina oli varoittanut häntä olemaan säästäväinen. Hän seisoi siinä ainakin neljännestunnin ajan eikä voinut päättää, mitä tekisi. Mutta sitte rohkaisi hän äkkiä mielensä, meni päättäväisesti porttia kohti ja soitti.
KOLMASKUUDETTA LUKU.
Wienin jockeyklubissa.
Heti avattiin portti ja komeasti puettu ovenvartija tuli häntä vastaan.
Hän ei näyttänyt ollenkaan hämmästyvän, että nainen oli hänen edessään.
Vähän huolettomasti nosti hän kullalla kirjailtua lakkiaan ja kysyi:
- Millä voin palvella teidän armoanne?
- Minä haluaisin puhella mieheni kanssa, vastasi Sylva.