- Liian myöhään! kuului säälimätön vastaus vaalean miehen huulilta. — Aivan liian myöhään! Nyt olet tehnyt tyhmyyden ja itse saat kantaa sen seuraukset!
Nicodem oli itse asiassa erittäin iloinen, että ero oli tullut tällä tavoin. Jonakuna päivänä olisi hänen kumminkin pitänyt antaa Sylvalle eropassi. Sillä hänen täytyi lähteä takasin Serbiaan eikä hänellä ollut vähääkään halua ottaa Sylvaa takasin kotimaahansa. Silloin olisi eron hetkellä tullut vastenmielisiä selityksiä. Joka tapauksessa olisi oikeus jäänyt Sylvan puolelle, joka nyt hänen käsityksensä mukaan oli itse menettänyt oikeutensa. Nicodem meni siis suoraan asiaan. Hän tahtoi kerta kaikkiaan tehdä lopun kaikesta yhteydestä tämän tytön kanssa. Eikä tämä juttu maksaisi hänelle enempää kuin pienen summan rahaa ja hän tiesi hyvin, ett'eivät Sylvan vaatimukset olleet suuret.
Sylva seisoi vielä ja katsoi hänen loistavaa univormuaan ja niitä koreita tähtiä, jotka komeilivat hänen rinnallaan. Juuri tämä komeus pelotti häntä ja pani hänet salassa vapisemaan.
- Nicodem, sanoi hän hiljaa — minä pyydän sinua, minä rukoilen sinua, selitä minulle —
- Mitä?
Kuinka terävältä kuului tuo sana "mitä"!
- Selitä minulle, kuinka se on mahdollista, että sinä, yksinkertainen metsästäjä Serbiasta, voit olla niin ylhäisten herrojen seurassa? Tämä talohan on niin hienosti ja kallisarvoisesti sisustettu, ja minä luulen, että ainoastaan rikkaat ja aateliset herrat saavat tulla tänne sisälle.
- Siinä olet oikeassa. Näetkös, typykkäni, juuri siitä syystä olenkin täällä!
- Sinä — sinä Nicodem Luna? Laupias Jumala, kuka sinä sitten olet? Miksi olet salannut minulta oikean nimesi? Miksi et ole sanonut minulle, että olet ylhäinen mies?
- Siitä syystä, että sinun rinnallasi voin minä elää ainoastaan inkognito? vastasi Nicodem halveksien.