- Sehän on viehättävä tyttö Matias Sperberin talosta! Sinähän olet tehnyt hänet aivan hassuksi! Juokseeko hän nyt perässäsi tännekin! Laita vaan niin, että tyttö, tulee mukanasi täältä, jos tahdot säilyttää tuota pikku lintua. Muuten se pian sinulta siepataan.
Nicodem hyökkäsi ulos salista. Minuutti sen jälkeen ilmestyi palvelija parvelle ja sanoi Sylvalle:
- Seuratkaa minua, rouva! Herra, jota kutsuitte, haluaa puhella kanssanne.
- No miksi ei hän tule itse noutamaan minua? huudahti Sylva, jonka ylpeyttä suuresti loukkasi se, että Nicodem pani palvelijan häntä kutsumaan.
Minä tulen! Missä hän on! Viekää minut hänen luoksensa!
Palvelija kulki hänen edellänsä ja vei hänet muutamien huoneiden läpi pieneen kamariin. Täällä seisoi Nicodem Lunjevica loistavassa puvussaan. Mutta Sylva tuskin tunsi häntä enää. Hänen kasvoissaan ei ollut enää jälkeäkään rakkaudesta eikä siitä hellyydestä, jolla Nicodem oli ennen häntä kohdellut. Hänen kasvonsa olivat kuin jäätyneet. Silmät vaan säkenöivät, mutta ne eivät suinkaan ennustaneet hyvää.
- Sulje ovi! sanoi Nicodem käheällä äänellä Sylvalle, kun tämä oli tullut sisälle ja aikoi rientää häntä kohti. Sylva kääntyi hitaasti, sulki oven ja jäi seisomaan kynnyksen sisäpuolelle.
- Sinäkö se siis olet! sanoi hän hampaittensa välistä. Ja sinä olet todellakin ollut kylliksi julkea ja seurannut minua! Vakoilijanko minä siis kuletinkin talooni! Ja minä kun luulin saavani palvelijan! Ha, haa, olenpa oikea narri, kun pistin käteni sellaisiin nokkosiin! Sinä olet tehnyt, minut naurunalaiseksi ystävieni silmissä, olet syvästi loukannut minua. Mutta minähän saarnaan kuuroille korville! Olenhan jo kauan huomannut, kuinka hauska sinä olet. Tavoista ja hienotunteisuudesta ei sinulla ole aavistustakaan. Muutoin et olisi ottanut tätä askelta, askelta, joka ijäksi meidät eroittaa!
Sylva kohotti epätoivoisesti kätensä häntä kohti - ja katsoi häneen rakkauden ja kaihon silmillä.
- Nicodem, kuiskasi hän nyyhkyttäen, sillä hän ei voinut enää vastustaa häntä. — Nicodem, minä en voinut kestää kauempaa. Minun täytyi saada varmuutta. Minua vaivasi se ajatus, ett'et sinä enää rakastanut minua, että sinä ehkä lepäsit toisen sylissä ollessasi poissa minun luotani. Jos olisin tiennyt, että sinä todellakin olit ystävien luona, en olisi koskaan tullut tänne! Anna anteeksi Nicodem! Minä lupaan, että tästälähin tottelen sinua, lupaan, että teen kaikki, kaikki, mitä ikinä haluat.