- Päinvastoin, vastasi Stefan, silloin voisimme toivoa, että pedot eivät meitä näkisi. Ei, nyt täytyy meidän vapautua tuosta roistosta. Kas, nyt on se tarttunut takimaiseen hevoseen — nyt on se jo etumaisen hevosen vieressä ja koettaa hypätä ja tarttua sen kurkkuun!
Stefan kohotti revolveria. Hän tähtäsi ja samassa kun susi taas koetti iskeä terävät hampaansa hevoseen kiinni, välähti revolveri, laukaus kuului ja ammuttuna syöksyi peto maahan. Hevoset juoksivat kuoliaaksi ammutun eläimen yli, vapisten pelosta. Mutta pakenevien takaa kuului kolmikymmenkertainen ulvonta. Sudet repivät kuolleen toverin kerrassaan kappaleiksi ja vahvimmat heistä varasivat itselleen parhaat palat.
Täten pääsivät pakolaiset taas hiukan edelle. Mutta se oli vaan hyvin vähän ja pian olivat sudet taas kintereillä. Sillä tuskin olivat ne saaneet nielaistuksi ne lihapalat, jotka niiden oli onnistunut anastaa, ennenkuin kaksinkertaisella vauhdilla alkoivat ajaa rekeä. Päästyään kerran veren makuun, tahtoivat ne lisää, nyt alkoivat ne haluta ihmisverta.
Tehdäkseen hämmennyksen täydelliseksi, käyttäytyi hurskas nunna reessä siten, että luuli hänen tulleen hulluksi. Vasta Stefanin revolverin laukaus oli tehnyt hänelle selväksi vaaran suuruuden. Vasta nyt tiesi hän oikein, mistä oli kysymys. Hän alkoi reessä huutaa, itkeä, ulvoa ja valittaa, eikä ne sanat, jotka hän päästi, suinkaan kuuluneet hurskailta, pikemmin kuuluivat ne suden ulvonnalta. Hän kirosi Jumalaa ja ihmisiä.
- Voi, jos en olisi suostunut lähtemään näin vaivaloiselle matkalle! Minä olen hyväntahtoisuuteni uhri. Hän, joka lähetti minut tähän vaaraan, istuu nyt kauniisti palatsissaan ja minä — minun täytyy tällä hirmuisella arolla joutua susien saaliiksi!
- Palatsissaan!? sanoi Stefan kysyen postiljoonille. Hurskaalla nunnalla näyttää olevan erittäin ylhäisiä tuttavuuksia.
- Hän tarkoittaa kai johtajatartaan, joka on määrännyt hänet matkustamaan Buda-Pestiin. Ja palatsilla tarkoittaa hän arvattavasti luostaria, jossa johtajatar on turvassa. Luostarithan ovat tässä maassa rakennetut palatsin muotoon.
- Niin, kyllä kai se niin on, vastasi Stefan.
- Minä en tahdo kuolla! kuului yhä reestä. Minä en tahdo kuolla! Postiljooni, ampukaa, ampukaa petoja! Ampukaa ne kaikki tyyni! Teidän täytyy pelastaa minut! Minä en ole maksanut rahojani, jotta joutuisin täällä susien syötäväksi! Kääntykää! Ajakaa takaisin kotiin! Eikö täällä ole mitään taloa läheisyydestä? Missä on poliisi? Taivaan Jumala, tuo susien ulvonta tekee minut hulluksi!
- No tyyntykäähän toki hiukan! huusi Stefan hänelle rikotusta ikkunasta. — Mehän olemme samassa vaarassa kuin tekin!