- Nyt hevosta selkään! käski Stefan. — Tästä saamme taas hiukan huoahdusaikaa.
Genian ei tarvinnut ollenkaan lyödä hevosia. Ne juoksivat niin paljon kuin voivat pelastaakseen oman elämänsä. Hevoset tiesivät hyvin hyvästi, että sitte vasta heille kävisi huonosti, jos he päästäisivät sudet päällensä.
Stefan ja Genia ampuivat lakkaamatta ja varsinkin nuoren upseerin colt-revolveri sai aikaan ihmeellisen hävityksen susilaumassa. Mutta he olivat tähän asti pitäneet susien lukua pienempänä. Niitä oli enemmän kuin kolmekymmentä. Heistä näkyi siltä, kuin ei vainoojien luku ollenkaan vähenisi. Muutamat sudet ottivat oikeita jättiläishyppyjä, kuin olisivat ne tahtoneet hypätä reen katolle ja Genia, joka oli heittänyt nopean silmäyksen ylöspäin, huomasi kauhulla, että erään suden oli onnistunut kiivetä reen päälle. Hän oli vähällä mennä tainnoksiin kauhusta. Pedon avoimesta kidasta kävi ulos niin hirmuinen löyhkä, että hänen oli melkein mahdoton sietää sitä. Hän näki suden veristävät silmät, terävät hampaat, punaisen, nälkäisen kielen — tuon hirmuisen näyn vaikutuksesta oli hän vähällä pudota kuskilaudalta. Hän tahtoi huutaa, mutta ei voinut. Hän ei voinut huomauttaa Stefania tästä suuresta vaarasta, sillä tämä oli juuri ottamassa henkeä eräältä sudelta, joka oli hypännyt erään oikeanpuoleisen hevosen selkään. Päälle päätteeksi oli hänen pistoolinsa lataamaton, eikä sitä tällä hetkellä voinut ladata. Susi katsoi häneen ilkeästi ja viekkaasti. Se oli käden pituuden matkan hänestä. Ensi hyökkäyksellä saattoi se päästä häneen kiinni ja repiä hänet palasiksi.
Mutta siitä huolimatta ei Genia kokonaan menettänyt malttiaan. Hän otti patruunan ja pisti toiseen pistoolin piippuun. Sitte suuntasi hän pyssyn niin, että luodin, joka aina sattui oikeaan, täytyi mennä keskelle suden kitaa. Tämä oli vielä samassa odottavassa asemassa. Genia laukaisi. Samassa hyppäsi susi, heittäytyi alas reen katolta ja hyökkäsi suoraan nuoren valepukuisen tytön kimppuun. Genia ei ollut kai sattunut oikeaan, hänen kätensä oli kai vapissut ja siten oli hän ampunut harhaan. Genia tunsi uuden voimakkaan hyökkäyksen, joka oli vähällä pudottaa hänet alas istuimelta. Hän olisi epäilemättä pudonnut alas kuskilaudalta keskelle ulvovaa susilaumaa, joka heti olisi repinyt hänet kappaleiksi, joll'ei eräs satunnainen seikka olisi estänyt tuota hirmuista tapahtumaa.
Nahkainen jalkapeite, joka oli pingoitettu polvien päälle suojelemaan alaruumista lumelta ja sateelta, ylettyi ylös vyötäisille saakka ja kun nyt susi heittäytyi hänen ylitsensä ja hän kaatui suulleen, piti jalkapeite häntä ylhäällä, niin että ainoastaan pää ja yläruumis olivat eteenpäin kumartuneet. Siitä huolimatta olisi hän kuitenkin ollut hukassa, jollei susi olisi hyökännyt liian suurella voimalla. Tämä voima oli niin suuri, että peto lensi eteenpäin Genian yli, putosi hevosten väliin ja joutui reen alle, joka kiiti suden ruumiin yli.
Tällä hetkellä oli Genia siis pelastettu. Mutta yhden suden sijasta tuli nyt kymmenen, jotka tahtoivat Geniaa saaliikseen. Pedot huomasivat, että ihmisruumis oli ollut lähempänä heitä kuin ennen. Ne juoksivat repiäkseen kokonaan tämän ruumiin pois reestä.
- Apua, apua, ähkyi Genia. — Jumala taivaassa, minä olen hukassa!
Toinen huuto vastasi hänen huutoonsa. Se oli Stefan Naumovitschin.
Nyt vasta huomasi tämä, kuinka hirmuisessa vaarassa nuori postiljooni oli ja heti päätti Stefan panna oman elämänsä uhriksi toverin tähden, jonka kanssa hän tähän asti oli jakanut kaikki vaarat. Hän laukaisi revolverinsa viisi kertaa perätysten.
Täten kaatoi hän maahan kaksi sutta, pelästytti toiset sudet ja tarttui samalla Genian riippuvaan ruumiiseen. Hän kierti kätensä hänen ympärilleen ja veti hänen yläruumistaan vähitellen ylöspäin, kunnes hänen päänsä vähitellen tuli Stefanin oman pään tasalle.