- Minun on teitä kiittäminen hengestäni, huudahti Genia. — Oi, miten hirmuisesta kuoleman vaarasta te minut pelastitte. Nyt olisivat sudet jo repineet minut palasiksi, jos ette te olisi tullut avukseni!
Kului jonkun aikaa, ennenkuin Stefan Naumovitsch saattoi vastata nuorelle postiljoonille.
Stefan tuijotti häneen ihmettelevin katsein, sitte siveli hän kädellä silmiään ja pudisti päätään.
Ei, ei, se ei voi olla niin, mutisi hän itsekseen, se on vaan erehdys — se on vaan muisto, joka synnyttää minussa niin outoja ajatuksia. Sitte kääntyi hän Geniaan ja vastasi hänelle:
- Kuinka voitte panna mitättömälle asialle niin suuren merkityksen? Olihan se velvollisuuteni ja te olisitte varmaan tehnyt minulle samalla tavoin.
- Aivan varmaan, herrani, sanoi nuori tyttö, joka kuullessaan hänen äänensä, vuorostaan säpsähti. — Mutta minulla ei olisi ollut voimaa eikä mielenmalttia niin pian tulla teidän avuksenne.
Mutta tämä olikin kaikki, mitä hän ennätti sanoa, sillä sudet vaativat taas kaiken hänen huomionsa.
Hevosten oli nyt juostava yli pienen kukkulan, joita on arolla siellä täällä. Eläimet eivät mitenkään voineet juosta tässä mäessä yhtä nopeaan kuin ennen ja sitäpaitse olivat ne kovin rasittuneet. Ne hiljensivät siitä syystä vauhtiansa, mutta se näytti tulevan niiden turmioksi. Sillä tuskin olivat sudet, jotka eivät nytkään näyttäneet ollenkaan menettäneen notkeuttaan, huomanneet tämän, kun ne uskalsivat tehdä uuden hyökkäyksen.
Stefanin ja Genian kuulat tappoivat monta sutta. Mutta tällä kertaa eivät ne voineet estää, että kaksi jättiläissutta heittäytyi erään hevosen päälle. Genian huulilta pääsi kauhun huuto. Hevonen syöksyi kumoon, ja pitkä, hirnuva kuolonhuuto, jonka se päästi, ilmaisi, että sudet olivat jo verisessä työssään. Ne olivat lyöneet hevosen kurkkuun, eräs niistä oli terävillä hampaillaan repinyt valtasuonen hevosen kaulassa ja ahnaasti nuoli se nyt punaista verta, joka purskui kuolinhaavasta. Hätyytetty hevonen oli kaatuessaan vetänyt mukanaan toisenkin hevosen, joka juoksi sen rinnalla eikä tätäkään voitu enää pelastaa. Stefan ampui tosin revolverillaan kuoliaaksi vielä kaksi sutta, mutta niitä jäi vielä kylliksi paljon jälelle, jotta ne saattoivat tehdä matkustajain aseman pelottavan vakavaksi.
- Nyt tai ei koskaan meille ehkä onnistuu pelastua, sanoi Stefan Genialle. Sudet ovat repimässä molempia hevosia. Meillä on siis kaksi vahingoittumatonsa hevosta jälellä. Jos meidän onnistuu päästä irti kuolleista hevosista ja jatkaa matkaamme näillä molemmilla, niin pääsemme hyvän matkaa edelle.