- Minkä minä kuitenkin kykenen selvittämään, vastasi Pietari Karageorgevitsch, ottaen lompakon sinisen puseronsa alta. Katsokaa, jatkoi hän — tämä lompakko sisältää postikuitit kaikista niistä rahalähetyksistä, jotka viime vuosina ovat teille saapuneet. Minä se olen, joka koko ajan seisoin teidän rinnallanne, minä Pietari Karageorgevitsch, ennen verivihollinen, nyt ystävä.
Milan ei ojentanut kättään ottaakseen lompakkoa. Hän ei voinut. Kuten kivettyneenä seisoi hän kalpean miehen edessä, joka tyynesti katsoi häneen.
Hän oli sanonut sanottavansa niin yksinkertaisesti ja luonnollisella äänellä, ettei voinut olla epäilystäkään niiden todenperäisyydestä. Eikä hän varmaankaan ollut tullut nöyryyttämään Milania.
Mutta joka veripisara oli kadonnut karkoitetun kuninkaan kasvoilta.
Äkkiä suli hänen jäykkyytensä kuumiin kyyneliin.
- Olenko siis jo joutunut niin pitkälle! huudahti Milan. Olenko ottanut armoleipäni viholliseni kädestä Karageorgevitschiltä, jonka kanssa olen tähän asti taistellut monta kymmentä vuotta. Minusta on siis tullut kerjäläinen, jonka täytyy elää almuista! Mutta Jumala on todistajani, ettei minulla ole ollut aavistustakaan, että nämä rahat ovat tulleet teiltä. Jos olisin sitä aavistanut, olisin ennen kuollut nälkään jossakin kadunkulmassa, kuin ottanut teiltä ainoatakaan rahalähetystä. Ei, Pietari Karageorgevitsch, te olette, minä tahdon uskoa sen, lähettänyt minulle tämän avun hyvästä sydämestä ja siinä vakuutuksessa, että minä sen tarvitsin. Mutta teidän ei olisi pitänyt niin syvästi minua nöyryyttää! Te olette pakoittanut minut kiittämään teitä ja se on Obrenovitschille vaikea tehtävä, kun sen täytyy sanoa Karageorgevitschille.
- Teidän ei tarvitse ollenkaan kiittää minua, huudahti Pietari. — Ehkä olisitte te tehnyt samalla tavalla, jos minä olisin ollut sellaisessa asemassa. Ja sitä, mitä nyt aion teille esittää, ei mitenkään saa katsoa jonkummoiseksi korvausvaatimukseksi siitä, mitä minä olen teille tehnyt, sillä minä sitoudun tässä vast'edeskin auttamaan teitä, Milan, vaikkakin hylkäisitte pyyntöni.
Sanoin teille äsken, että suuri tyytymättömyys on koko Serbiassa teidän poikanne hallitukseen. Varsinkin on sellainen asianlaita sotilaspiireissä, jotka syvästi häpeävät sitä, että heillä on kuningas, joka on antanut heille kuningattareksi melkein yleisen naisen. Ette ehkä ole lukenut viimeisiä Serbian sanomalehtiä? Niin, eikä teidän tarvitse niitä lukea saadaksenne tietää sen, sillä tänään puhuu siitä myöskin "Neue Freie Presse" täällä Wienissä.
Kas tuossa sanomalehti pöydällä, ette näy vielä koskeneenkaan sitä.
Hän otti kysymyksessä olevan lehden pöydältä ja avasi sen synkän näköisenä. Innokkaasti osoitti hän erästä lihavilla kirjaimilla painettua sähkösanomaa.
- Lukekaa, sanoi hän.