— Hän nukkuu, sanoi Karla lempeällä äänellä, — en tahtonut häntä herättää. Mutta ehkäpä kukkarosta löydätte jotakin, joka selvittää hänen nimensä.
Eversti Maschin avasi kukkaron, josta löysi käymäkortin.
Heitettyään siihen silmäyksen, huudahti hän hämmästyneenä:
— Paronitar Genia von Sandorf! Onhan se tunnettu aatelissuku, joka muistaakseni asuu Wienissä. Aivan oikein! Kas tuossa on myöskin itävaltalainen raha! Paronitar von Sandorf on siis teidän vieraananne. No, minä ajattelen, ettei tuo tyttö ole minulle vaarallinen, jotenka voimme vaaratta mennä levolle.
Kohta sen jälkeen sammutettiin lamppu Jovan Raclacin talossa. Isäntä ja emäntä asettuivat keittiöön nukkumaan, annettuaan hyväntekijälleen leveän vuoteensa. Ja sen kauhean kohtelun jälkeen, jota eversti Belgradissa oli saanut kokea, olikin pehmeä vuode hänelle parasta, mitä saattoi tulla hänen osaksensa.
Aurinko oli jo jotenkin korkealle kohonnut, kun eversti heräsi.
Jovan seisoi hänen vuoteensa vieressä ja osotti serbialaista talonpojan pukua.
— Herra, teidän täytyy paeta, sanoi Jovan, — ja mitä pikemmin. Olen kuullut ihmisten Belgradissa puhuvan, että koko maassa etsitään salaliiton tehneitä. Sentähden täytyy teidän heti paeta pelastuaksenne.
Eversti Maschin puki heti ylleen ne vaatteet, jotka Jovan hänelle osotti, ja käski tämän heti polttamaan tuon kuluneen, rääsyisen univormun.
— Ja nyt tahtoisin hiukan syödä, lisäsi hän, — sitte koetan päästä
Saven yli Semliniin.