- Huomenna varhain auringon noustessa, vastasi Nicodem Lunjevica — kasarmin ratsastushuoneessa.
- Ei, vastasi Devrient Charlot — kasarmin ratsastushuoneessa emme me taistele. Jos minä nyt kuolen, niin tahdon mielelläni vetää viimeisen henkäykseni Jumalan vapaassa luonnossa. Ehkäpä sammuvat silmäni juuri silloin näkisivät auringon nousun ja kun niin paljon pidän siitä näytelmästä, niin olisi se hyvä elämän loppu.
- Te ajattelette kai, että kasarmissa toverini ovat läsnä — ja se —
- Minä en ajattele mitään siitä asiasta, herra kapteeni, minä pyydän teitä vaan ehdottamaan toista paikkaa.
- Hyvä — jossain Tapschidermetsässä. Se alkaa heti Belgradin takana ja siellä on puuryhmä, jota kutsutaan Ketunluolaksi.
- No, me tapaamme siis toisemme Ketunluolassa auringon noustessa, sanoi
Charlot.
- Kello viisi Ketunluolassa! huusi Nicodem ja ilkeä voiton hymy väreili hänen ohuilla huulillaan. Hän oli melkein varma siitä, että hän pääsisi voittajana tästä kaksintaistelusta. Hänhän oli toverien kesken tunnettu parhaaksi pistoolilla ampujaksi.
- Minulla on paljon työtä tänä yönä, sanoi Charlot, sillä minun täytyy kirjoittaa pitkä raportti.
- Raportti, tarkoitatte kai testamenttianne.
- Ei — se raportti, josta minä puhun, tarkoittaa teidän sisartanne,
Serbian kuningatarta.