- Mitä, sisartaniko?
- Niin, juuri häntä — teidän kuninkaallista sisartanne, sanoi Devrient Charlot peittelemättömällä ivalla — ja jos tahdotte tietää, mikä raportti se on, jota kirjoitan, niin kysykää vaan sisareltanne. Sanokaa hänelle vaan, että te huomenna varhain, kello 5 aamulla taistelette Ketunluolassa Tapschidermetsässä Worth firman edustajan kanssa, niin hän ehkä antaa teille joitakuita hauskoja tietoja. Ja vielä toisenkin asian tahtoisin sanoa teille, herra kapteeni. Jos minä kaatuisin, niin älkää huoliko laskea seppelettä arkulleni, vaan käyttäkää ne rahat ennemmin omalle poikaraukallenne, joka makaisi nyt surkeassa tilassa, joll'eivät hyvät ihmiset olisi häntä armahtaneet.
Lausuttuaan nämä sanat meni Charlot ulos huoneesta hyvästiä sanomatta ja löi oven kiinni takanaan.
- Olipa se soma juttu! sanoi hän itsekseen mennessään portaita alas. — Todellakin, enpä olisi voinut uneksiakaan, että joutuisin kaksintaisteluun täällä Belgradissa. Olen melkein varma, että se heittiö ampuu minut. Mutta eihän sille asialle mitään voi. Niiden loukkausten jälkeen, jotka minä suoraan heitin hänelle vasten kasvoja, ei hänellä kai ollut muuta keinoa kuin vaatia minut kaksintaisteluun.
KAHDEKSASSEITSEMÄTTÄ LUKU.
Salaperäiset haulit.
Aamu koitti. Taivaan ranta punotti, mutta pilvet estivät aurinkoa näyttäytymästä. Tapschidermetsän laitaan pysähtyivät komeat vaunut. Kaksi henkilöä astui niistä ulos antaen kuskille käskyn pysyä paikallaan ja odottaa. Sen jälkeen astuivat he puiden alle. Heitä oli kaksi upseeria, jotka olivat huolettomasti heittäneet takkinsa hartioille. Toinen heistä oli päätä lyhempi toista. Tämä näytti hyvin hienolta. Hän kulki varmoin askelin silloin tällöin kiertäen pieniä viiksiänsä. He eivät puhelleet keskenään ennenkuin olivat joutuneet pitkälle metsään. Silloin katseli pienempi upseeri ympärilleen, kuin olisi hän tahtonut saada varmuutta, ettei ketään ollut puiden takana, joka olisi voinut kuulla hänen sanojansa, jonka jälkeen hän sanoi puoliääneen:
- Oletko sinä varma luodistasi, Nicodem? Sinun täytyy tappaa hänet, se roisto ei saa enää jäädä eloon. Tässä ei ole yksistään kysymys siitä loukkauksesta, jonka hän on lausunut sinulle, vaan hän on myöskin minun veriviholliseni — minun, sisaresi!
- Jumalan tähden, elä huuda niin kovasti, kuiskasi Nicodem kuningattaren korvaan, sillä se oli todellakin hän, joka oli pukeutunut upseeriksi voidakseen olla läsnä kaksintaistelussa. — Ajattele, jos saataisiin tietää, että Serbian kuningatar piilee tässä upseerin univormussa.
- Kukahan sen saisi tietää? kysyi Draga nauraen. Kenen päähänhän pistäisi se ajatus, että minä olen täällä Tapschidermetsässä ollakseni — sinun sekundanttisi kaksintaistelussa? Mutta minä tahdon, näetkös, omin silmin saada varmuutta siitä, että sinun kuulasi sattuu tuohon vakoojaan, minä tahdon nähdä hänen kuolevan — oi, sinä et tiedä, kuinka kovasti se mies on loukannut minua!