- Niin, tiedätkö, rakas sisar, että minäkin olen oikeastaan hyvin vihainen sinulle, sanoi Nicodem, ottaen sikarin ja sytyttäen sen. Sinä olet pelannut uhkapeliä ja jos kuningas antaa sinulle tämän petoksen anteeksi, niin voit sanoa, että sinulla on onni.
- Hän antaa sen anteeksi, ole varma siitä! Nykyään makaa hän kotona kuumeessa.
- Jospa hän vaan siitä taudistaan vielä paraneisi, sanoi Nicodem, seuraten silmillään sinisiä savupilviä, jotka läksivät sikarista — muutoin on meidän osamme loppuun näytelty Serbiassa. Minä en tahdo salata sinulta, että kaikkialla kuohuu. Minä sanon sinulle, että nuo serbialaiset riiviöt vihaavat meitä; mieluimmin he ruoskilla ajaisivat meidät pois maasta.
- Jollemme vaan me heiluta ruoskia heidän päänsä päällä, huudahti Draga. — Mutta elä pelkää Nicodem, meidän osamme ei ole vielä pitkään aikaan näytelty Serbiassa. Minä pysyn Serbian kuningattarena ja sinä — oh, Nicodem, pidä vaan yhtä minun kanssani ja sinä — sinä näyttelet sellaisen osan tässä komediassa, että olet varmaan tyytyväinen.
- Niin, sitä toivon, sisar kulta, sanoi Nicodem huolettomasti. — Minä toivon, että sinä pidät, mitä olet luvannut minulle.
- Minä — luvannut sinulle?
- Niin, sen tiedät sinä hyvin — palkaksi minun vaitiolostani?
- Sinun vaitiolostasi?
- Hyvänen aika, sinulla on sisar kulta, sellainen muisto, joka ei mielellään kätke vastenmielisiä asioita. Etkö sitte muista, että minä uhkasin kuninkaalle paljastaa sinun elämäsi ja mitä silloin minulle lupasit, jollen sitä tekisi? Sinä sanoit: Ole hiljaa, Nicodem, sinä pääset Serbian kuninkaaksi!
- Niin, nyt muistan, että sanoin sen, myönsi Draga. — Mutta kuten tiedät, ei se ole yksistään minusta riippuva, eikä se myöskään riipu yksistään kuninkaan tahdosta —